Pesu uskalsi odottaa mitalia

Voisi sanoa, että Mervi Pesu oli yllättäen Suomen naisista paras. Pesu sijoittui keskimatkan kisassa varman suorituksen jälkeen kolmanneksi.

– Oli aika tiukkaa suunnistamista. Laskin aina kaksi kertaa, että olen oikeassa risteyksessä. Pari kertaa jouduin lyömään liinat kiinni. Kaikkiaan menin kuitenkin niitä reittejä joita olin suunnitellut, summasi kokenut Pesu suoritustaan.

Kilpailun voitti Venäjän Julia Tarasenko. Hänen maannaisensa Anastasia Kravtsenko oli toinen. Pesu hävisi voittajalle yli minuutin. Sonja Mörsky oli neljäs. Hän hävisi Pesulle 16 sekuntia.

Miltä se tuntuu tulla kisoihin ja pestä nuoremmat suomalaiset?

– Olen hyvässä kunnossa ja osasin odottaa mitalia. Tosin odotin sitä ehkä vasta pitkällä matkalla, en vielä keskimatkalla. Tällaisella radalla pystyin pitämään hyvää vauhtia, enkä tehnyt suuria virheitä.

Pesu oli ensimmäisen kerran hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa ja vuonna 1992. Moni hänen kilpakumppaneistaan ei ollut edes vielä syntynyt silloin. Edellinen arvokisaedustus on vuodelta 2008, jolloin hän voitti EM-hopeaa pitkältä matkalta. Lisäksi Pesulla on plakkarissa MM-pronssi vuodelta 2002 niin ikään pitkältä matkalta. Tämä oli siis naisen pitkän uran kolmas arvokisamitali hiihtosuunnistuksen puolelta. Pyöräsuunnistuksesta on yksi MM-hopea vuodelta 2002.

– Nuorin lapsi syntyi edellisten kisojen jälkeen. Nyt kun lapset ovat niin isoja, on minulla taas mahdollisuus kilpailla, kolmen lapsen äiti sanoi.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail