Kovia mitalisteja

”Samuli Saarelalle MM-kultaa keskimatkalta”, ”Suomelle tuplasti kultaa MM-viestistä”, ”Susanna Laurila ajoi MM-kultaa”, ”Juho Saarisen kultariemu vaihtui hopeailoon”. Kuulostavatko nämä suunnistusliiton nettisivujen otsikot tutuilta jo viime vuosilta?

Suomi on ollut useamman vuoden jo kestomenestyjä pyöräsuunnistuksessa. Suomi kahmikin sylikaupalla MM-mitaleja viime viikon MM-kisoista. Suomen saldo eliittisarjoista oli neljä mestaruutta, kaksi hopea ja kolme pronssia. Mutta ilmaiseksi mitalit eivät tulleet, eivätkä helpolla, eivätkä tuurilla, vaan taidolla ja tahdolla.

Pyöräsuunnistus on siitä mielenkiintoista, että siinä pitää koko matkan ajan pysyä kasassa niin pään, fysiikan kuin pyörän. Ilman tätä kolmiyhteyttä ei voi menestyä. Samuli Saarela voitti nyt kolmannen kerran peräkkäin keskimatkan MM-kultaa. Haastattelussa hän sanoikin, että joka vuosi mestaruuden voittaminen on aina vaikeampaa. Uusia maita ja uusia ajajia tulee koko ajan lisää, lajin vaatimukset kasvavat.

Ja nuo useat mitalit. Suomessahan lajin taso on mainio, kun ajattelee, että keskimatkan pronssimitalisti Samuel Pökälä ei mahtunut Suomen ykkösviestijoukkueeseen. Samainen Pökälä muuten voitti keväällä maantiepyöräilykisoja. Siitä jokainen voi miettiä kuinka kovasta lajista, nimenomaan fyysiseltä kantilta, pyöräsuunnistuksessa onkaan kyse. Ja tuohon kun vielä lisätään Unkarissa vallinnut yli 35 asteen helle, josta ainakaan suomalaiset eivät saaneet etua…

Pyöräsuunnistus on vauhdikas laji, jolle soisi enemmän arvostusta. Kannustankin kaikkia käymään katsomassa erinomaisia videoita viime viikon MM-kisoista. MM-videot

Vielä loppuun yksi nyanssi kisoista. Tein keväällä jutun Laurilan sisaruksista Jussista ja Susannasta Suunnistaja-lehteen. Positiiviset sisarukset. Erityisen mielenkiintoiseksi heidät teki, että sisarusten pyöräsuunnistusurat ovat edenneet hyvinkin samaan tahtiin. Molemmat aloittivat lajin suurin piirtein samoihin aikoihin, molemmat saavuttivat samaan aikaan ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton ja molemmat ottivat pronssimitalin viime vuonna EM-kisoissa. Viime viikolla sisarusten menestys eteni taas samaa tahtia. Miesten ja naisten joukkue otti viestikultaa ja molempien joukkueiden ankkurina toimi Laurila. Mutta lauantaina putki katkesi. Susanna juhli uransa ensimmäistä MM-mitalia, kun hän voitti pitkän matkan kilpailun. Jussi oli lähellä mitalisijoja kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla, mutta nyt MM-mitali jäi odottamaan seuraavia vuosia.

Onnittelut tasapuolisesti kaikille pyöräsuunnistuksen MM-mitalisteille! Olette kovia jätkiä!

Hanna Vehviläinen
Hanna Vehviläinen
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail