Fredric Portin, 22 vuotta, tulee ja pamauttaa ennakkoluulottomasti suunnistuksen kuninkuusmatkan MM-finaalissa sijalle 14. Matkaa Anders Nordbergiin ja kymppisakkiin jää 32 sekuntia. Porre on tahmean alun jälkeen seitsemänneksi nopein viimeisen 30 minuutin aikana.
Tokikin 2000-luvulla tämä on ainut kerta, kun suomalaismies ei ole 10 parhaan joukossa pitkän MM-finaalissa. Edellinen heikompi piikkisijoitus löytyy Skotlannista vuodelta 1999, jolloin Timo Karppinen (20), Janne Salmi (24) ja Mats Haldin (27) olivat tulessa. Tämä ei ole Portinin vika. Valoisa tulevaisuus.
Venla Niemi, 22 vuotta, taistelee tosissaan ja pysäyttää kellot maalissa MM-sprintin kuudentena. Matkaa mitaliin ja Annika Bilstamiin jää 11,4 sekuntia. Valoisa tulevaisuus.
Suomalaisia on parjattu ja ihmetelty siitä, että he saavuttavat kansainvälisen huipun tai sen lähimaaston vasta vanhemmalla iällä. Viime vuosina kun on paljon esimerkkejä siitä, että jo hyvinkin nuorena on mahdollisuus murtautua maailman kärkeen (etunenässä sveitsiläiset ja ruotsalaiset). Juniorisarjoissa ja ensimmäisinä vuosina pääsarjassa urheilija kehittyy vauhdikkaasti. Palautumiskyky on mallillaan. Tämä olisi osattava hyödyntää tehokkaammin.
Suomalaisten junioreiden ja nuorten aikuisten on pyrittävä rohkeasti nostamaan juoksuvauhtia jo aikaisessa vaiheessa. Kuten tiedetään, hitaasta on vaikea saada nopea. Olkoon runkonopeuden minimirajana miehillä 3km/9min ja naisilla 3km/10,5min. Rajat pitäisi olla taskussa viimeistään viimeisenä juniorivuotena. Tämän jälkeen muitakin ominaisuuksia on helpompi jalostaa kohti kansainvälistä vaatimustasoa.
Erikoistujat
Mäksä, Mäksä, Mäksä! Kaikuivat huudot Suomen leiristä Ouchyn satama-alueella Lausannen keskustan tuntumassa sprintin MM-finaalissa. Fiilis oli tapissaan. Joukkuehenki oli käsin kosketeltavan korkealla.
Mäkelä erikoistui varttuneemmalla iällä. Mietti mitä teki. Uskoi valittuun linjaan ja yhdessä sprinttitiimin kanssa tekemäämme työhön. Tulos tuli taululle. Sanoi ennen kisaa: ”Ei jännitä, eihän tämä mitään tuuripeliä ole”.
Airila erikoistui keskimatkalle. Taidollinen varmuus oli erinomaista. Vauhti on kehittynyt. Kärki lähenee.
Ne miehet
On totta, että 2000-luvun alkupuolen jälkeen Suomen miehillä on ollut kiire pysyä kansainvälisen kehityksen vauhdissa.
Sprintissä saavutimme päättyneissä MM-kilpailuissa parhaan sijamme sitten vuoden 2006. Keskimatkalla emme olleet merkittävästi heikompia kuin kertaakaan vuoden 2007 jälkeen, sillä Tero Föhrin hopean jälkeen paras sijamme on kahdesti merkkautettu kahdeksan. Pitkällä matkalla olemme tähän saakka olleet stabiilisti kymppisakissa. Maajoukkueessa vastuuta ovat kantaneet pitkän aikaa tutut nimet. On selvä, että uutta verta jo todella kaivataan.
Kulunut kausi on ollut terveyspuolella todellinen haaste A- ja B-maajoukkueen urheilijoille. Historian heikoimman viestituloksen Lausannessa kirjanneessa viestijoukkueessa ei esiintynyt yhtään viime syksynä maastopuolen A- tai B-maajoukkueeseen valittua urheilijaa.
Ilmassa on selvästi sukupolven vaihdoksen merkit.
Se ei kuitenkaan tapahdu täysimääräisenä vielä ensi vuoden kotikisoihin mennessä. Viime vuosina vastuuta kantaneet kokeneet urheilijat (osa heistä toki vielä nuoriakin) tulevat tekemään kaikkensa ollakseen mitalikunnossa Vuokatin MM-areenalla. Pasi Ikonen oli huikea kaudella 2011 MM-hopeallaan ja maailmancupin osakilpailun voitollaan. Tämä antaa intoa ja uskoa niin Pasille kuin muille konkareille.
Nuoret tulokkaat pyrkivät haastamaan paikasta joukkueessa ja jo nauttimaan menestyksestä kotiyleisön edessä. Kilpailuasetelma nuoremman polven ja kokeneempien kesken on herkullinen. Tilanne ajaa useita huippusuunnistajia molemmista sektoreista täysillä eteenpäin.
Uskon vahvasti, että meillä on Vuokatin kisoihin tarjolla vähintään 10 sijoille 6-10 kykenevää miestä. Haaste piilee siinä, että millä konsteilla näistä saadaan esille 4-5 vahvaa mitaliehdokasta.
Tukea ja yhteistyötä
Kuluneeseen vuoteen peilaten on panostettava runsaasti avainurheilijoiden terveyteen. Keinot ja toimintamallit ovat pohdinnassa. Talviharjoittelussa on pyrittävä mahdollistamaan itsensä likoon laittaville urheilijoille mahdollisimman pitkät harjoitusjaksot hyvissä olosuhteissa, joihin kuuluvat lämpö, sula alusta, suunnistusmahdollisuudet, kiireettömyys, lihashuolto ja valmennus.
Urheilijoiden henkilökohtainen valmennus ja kehityksen seuranta on rakennettava tukevammalle pohjalle. Turhan moni miesten maajoukkueesta harjoittelee ilman henkilökohtaista valmentajaa.
Kuluneilla kahdella kaudella maajoukkuevalmennuksessa on keskitytty liikaakin taidon nyansseihin. Ranskan kisoja ajatellen se oli perusteltuakin, mutta Sveitsin kisoja ajatellen tästä olisi pitänyt ymmärtää irrottautua.
Emme ole hyödyntäneet riittävästi viestiharjoitteita ja sparrausharjoitteita. Tulevalla kaudella otamme vahvaksi tavoitteeksi MM-viestin ja tämä tulee näkymään myös jokaisen leirin ohjelmassa. Suunnistaminen puhtaasti omilla äärirajoilla ja mieluummin vähän yli on se resepti joka osaltaan auttaa urheilijoita uusille portaille myös henkilökohtaisilla matkoilla.
Kilpailutilanteet ja huumorihenkinen kilpaileminen ryhmän sisällä leirien aikana kasvattaa voimakkaasti ryhmähenkeä. Näin meitä maajoukkuevalmentajia on valistanut vanha maajoukkueratsu Juha Peltola.
Haluan myös, että maajoukkueen kokeneemmat urheilijat seisovat nuorempien tukena ja siirtävät osaamistaan. Siitäkin huolimatta, että urheilijat kilpailevat samoista paikoista kotikisoissa. Jo tänä vuonna olen nähnyt konkareissa aitoa iloa esimerkiksi Portinin nopeasta noususta.
Naisten ihannetilanne
En jaksa olla pitkään pettynyt naisten epäonnistumisesta MM-viestissä. Hieman yleistäen Suomen naisilla meni MM-kilpailuissa pieleen kaksi rastiväliä, yksi sprintissä ja yksi viestissä. Molemmissa tapauksissa urheilija luki väärää rastiväliä ja tämä aiheutti ratkaisevan lisävirheen seuraavalla/seuraavilla väleillä.
Naisten kokonaiskuva saa hymyn huulille. Minna Kauppi oli MM- ja EM-kilpailuissa odotetun vahva neljällä henkilökohtaisella mitalillaan sekä kirkkaimpana helmenä loistavalla keskimatkan maailmanmestaruudellaan. Merja Rantanen on ollut omalla tasollaan eli kaikissa neljässä MM- ja EM-startissaan sijoilla 7-9. A-maajoukkueesta Anni-Maija Fincke kamppailee edelleen akillesleikkauksen jälkimainingeissa.
Suurimman ilon antaa neljä alle 25-vuotiasta naista, jotka kaikki ovat tällä kaudella napanneet ensimmäisen sijoituksensa 10 parhaan joukkoon joko MM- tai EM-kilpailuissa. Sofia Haajanen, Saila Kinni, Venla Niemi ja Marika Teini ovat pelissä mukana isolla asenteella ja kovin tavoittein.
On selvää, että kaudella 2013 kakkosnaistemme Merja Rantasen ja Anni-Maija Fincken on kyettävä nousemaan uudelle portaalle, mikäli he aikovat pitää takanaan tämän nälkäisen nelikon. Uusi porras tarkoittaa MM-mitalia. Kandidaatteja on paljon. Tilanne on herkullinen.
Maajoukkueen matka kohti Vuokattia alkaa su 5.8 Joensuusta.
