Kartan etupuoli

Olen toiminut 15 vuotta SSL:n karttaryhmän sihteerinä ja 12 vuotta IOF:n karttakomission jäsenenä. Molemmat toimet ovat olleet eturivin näköalapaikkoja suunnistuskarttojen mielenkiintoiseen maailmaan. Noilla paikoilla pysyminen on vaatinut työtunteja, jollei nyt ihan päivittäin niin viikoittain useampaan otteeseen ainakin. Molemmissa ryhmissä on hyvä henki ja tekemisen meininki.

Käyn seuraavassa hieman läpi eri karttalajien kuvausohjeiden tilannetta. Kansainväliset eri suunnistuskarttamuotojen kuvausohjeet ovat lajiemme urheilu- ja liikuntapaikkojen standardeja. Pääsääntöisesti standardeja noudatetaan karttojen valmistuksessa hyvin, mutta aivan liian paljon komission käsittelyyn tulee IOF:n arvokilpailujen järjestäjiltä hakemuksia kuvausohjeista poikkeamiseen. On pyydetty lupaa mittakaavan 1:7500 käyttöön kivikkoisessa maastossa, mustesuihkutulostekartan käyttöä suunnistuksen MM-viestissä jne. Tyypillinen esimerkki poikkeamishakemuksesta on pyyntö saada käyttää lasertulostekarttaa. Se on sallittua vain maailmanrankikilpailuissa tarkasti valvottuna, mutta ei muissa IOF:n kalenteriin kuuluvissa kilpailuissa. Perusteluja löytyy. Unkarin MM-kisojen viestissä tuollainen oli luvatta käytössä ja ilman kilpailun dramaattisia ja kuuluisia muita käänteitä tulostekartan kehno laatu olisi mitä todennäköisimmin aiheuttanut varsin hankalasti käsiteltävän vastalauseen. Kilpailun hylkääminen olisi ollut yksi, ehkä jopa todennäköinen vaihtoehto. Kuvausohjeista poikkeamisiin on harvoin annettu lupaa ja järjestäjille on pyritty kertomaan perustellusti, miksi etenkin arvokilpailut tulee järjestää kuvausohjeiden eli standardin mukaisesti laaditulla kartalla. Sillä taataan kartan osalta kilpailun laatu, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus.

Tulostekartoista pitää sen verran mainita, että ne ovat tulleet jäädäkseen suomalaiseen kilpailu- ja kuntosuunnistustoimintaan. Niiden laatu on yleensä hyvä, mutta tietoisesti tai jonkin virheen seurauksena tulostettuja heikkojakin karttoja yhä vuosittain näkee. SSL:n karttaryhmä ei hyväksy tulostekartan käyttämistä SM-kilpailuissa, sillä pienintäkään riskiä työläiden järjestelyjen ja kilpailijoille erittäin tärkeän kilpailun pilalle menemisestä kartan takia ei sallita otettavan. Kartan ja ratojen painokustannukset ovat vain pieni osa arvokilpailun kartan valmistuksen ja muiden järjestelyjen kokonaiskustannuksista eivätkä ne tulostekartatkaan ilmaisia ole.

Suunnistuskartan kuvausohjeet (ISOM 2000) ovat olleet voimassa jo 12 vuotta. Maailmalta ei ole kuulunut minkäänlaisia aloitteita, joiden perusteella niitä olisi tullut tarkistaa. Kartoittajat ovat omaksuneet karttamerkkien käytön hyvin ja suunnistajat eri puolilla maailmaa ovat olleet tyytyväisiä. IOF:n karttakomissiossa on kuitenkin jo jonkin aikaa työstetty ISOM 201X-projektia. Kyseessä on tarkistus- ja täydennysluonteinen työ eikä mitään mullistavaa uutta kuvausohjetta olla laatimassa. Ei-julkinen luonnos uusista kuvausohjeista on valmistumassa ja menossa eri alojen asiantuntijoista koostuvan ohjausryhmän tutustuttavaksi. Kansallisten liittojen kuulemiskierros ajoittunee tämän vuoden loppupuolelle. Uudet kuvausohjeet tulevat voimaan aikaisintaan vuonna 2014.

ISOM 2000:n suurin puute on se, että se ei määrittele tarpeeksi tarkasti neliväripainatuksen (CMYK) asetuksia. Suomessa on vielä onneksi painotaloja, jotka suostuvat painamaan karttoja määrätyillä kuudella karttavärillä ja yhdellä ratavärillä, mutta muualla painot eivät siihen enää juuri ryhdy. Suurin osa monen painon tuotteista painetaan nelivärityönä eivätkä painot halua sotkea koneisiinsa välillä suunnistuskartan painovärejä. Painettavien karttojen määrä on niin vähäinen, että niiden painaminen nykyisillä väreillä suhteessa työmäärään ei ole aina taloudellisesti järkevää. Neliväripainamisen ohjeistuksen myötä karttojen painamisesta kiinnostuneita painotaloja tulee varmasti lisää.

ISOM 201X-kuvausohjeessa tullaan paneutumaan myös eri karttamerkkien minimimittoihin. Perusmittakaavana säilyy edelleen 1:15 000 ja 1:10 000-mittakaavainen kartta on edelleen suurennos1:15 000-kartasta. Näillä pyritään säilyttämään edelleen suunnistuskartan tärkein perusvaatimus eli luettavuus juoksuvauhdissa. Tähän päästään minimimittoja noudattamalla ja oikealla yleistysasteella.

Yksittäisistä karttamerkeistä haetaan mm. hidastavalle maapohjalle eli nk. pystyvihreälle graafisesti parempaa ratkaisua. Nykyinen vihreä ja harva viivarasteri peittää alleen käyräkuvausta eikä muutenkaan ole hyvä aluetta kuvaava karttamerkki. Ainakin parinkymmenen vuoden mittainen taistelu juoksuhaudan karttamerkistä on päätymässä suomalaisten voittoon. Meillä kansallisena poikkeuksena käytössä ollut musta viiva tullee uusiin kuvausohjeisiin. Muiden suomalaisten erikoisuuksien eli pururadan ja pitkospuiden karttamerkkien osalta minulla riittää vielä keskustelun aihetta komissiossa.

Joitakin karttamerkkien määrittelyjä tullaan muuttamaan sprinttisuunnistuskartan mukaisiksi. Lisäksi ISOM 201X-työssä pyritään löytämään yhä parempia värisävyjä värinäkövikaisten kartanlukua helpottamaan.

Sprinttisuunnistuskartan kuvausohjeiden laadinnassa olin mukana alusta loppuun. Työ alkoi samalla viikolla vuonna 2001, kun Tampereen MM-kisoissa suunnistettiin ensimmäinen MM-sprintti suunnistuskartan suurennoksella. Sveitsin MM-katusprintissä 2003 oli käytössä jo kuvausohjeluonnoksen mukainen kartta. Seuraavana vuonna Ruotsin MM-metsäsprintin jälkeen kysyttiin huippusuunnistajien kommentteja sprinttikartasta. Palaute oli erittäin myönteistä. Kuvausohjeet julkaistiin 2005 ja pienet tarkistukset sisältävä versio tuli voimaan vuoden 2007 alussa. Suomessa on tehty tähän mennessä noin 400 sprinttisuunnistuskarttaa.

Tarkkuussuunnistuksessa suositellaan käytettäväksi sprinttisuunnistuskarttaa. Lajia varten karttaa tulee usein jonkin verran virittää, jotta tehtävät ovat ratkaistavissa ilman tulkintoja. Liiton karttaryhmä julkaisee piakkoin Suunnistuskarttaoppaan päivityspaketin. Siinä on mukana lajin taitajan ja kokeneen kartantekijän Pertti Hartmanin kirjoittama hyvä ohjeistus siitä, mitä tulee ottaa huomioon tarkkuussuunnistuskilpailun karttaa laadittaessa.

Hiihtosuunnistuskarttojen osalta Suomella on takana laadukas historia ja edessä yhtä hyvä tulevaisuus. Suomalaisen työryhmän Jokelainen-Varis-Liikari esitykseen perustuneet kansainväliset kuvausohjeet julkaistiinvuonna 2002. Ne perustuivat pitkään kokemukseen Suomen hiihtosuunnistuskartoista. Vuonna 2009 julkaistu tarkistus perustui lähinnä urheilijoiden tekemiin ehdotuksiin. 2010 tehtiin vielä pieni tarkistus ns. katkouran enimmäisleveyteen. Siihenkin aloite tuli urheilijoilta.

Pyöräsuunnistuksen uramerkintöjen kuvausohjeet julkaistiin ensimmäisen kerran ISOM 2000:n yhteydessä. Sen jälkeen koko 2000-luvun ajan kuvausohjeet olivat pitkään kehitystyön alla. Lähes joka toinen vuosijulkaistiin uudet kuvausohjeet. Se oli liikaa ja hieman jopa esteenä lajin ja urheilijoiden tietämyksen vakiintumiselle. Syyksi selitettiin lajin uutuutta ja sen myötä kehitystarvetta, mutta päällimmäinen syy jatkuviin tarkistuksiin ja uudistuksiin oli se, että lajin johdossa IOF:n lajikomissiossa henkiöiden vaihtuvuus oli suuri. Uudet jäsenet halusivat tuoda omat mielipiteensä karttoihin asti. Selvä edistysaskel kohti pysyvämpiä kuvausohjeita oli, kun seitsenkertainen maailmanmestari, itävaltalainen Michaela Gigon yhdessä parin muun paljon lajikokemusta omaavan kanssa esittivät kehitystoiveensa. Nyt voimassa olevat kuvausohjeet (ISMTBOM 2010) valmistuivat urheilijoiden, lajikomission ja karttakomission hyvällä yhteistyöllä. Ainoa avoimeksi ja vielä testattavaksi karttamerkiksi jäi”ajettava alue”, jolla kuvataan ajourien ulkopuolinen maastoalue, jolla ajaminen on sallittu. Lajikomissio kerää kokemuksia eri vaihtoehdoista ja päätös tehtäneen ennen ensi vuoden kilpailukautta.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä pitää mainita pihakartan tuoreet kuvausohjeet. Ne ovat oma kansallinen keksintömme eli ne eivät perustu kansainvälisiin kuvausohjeisiin. Laatimisesta vastasi Eero-Antti Lonka. SSL:n karttaryhmä julkaisi kuvausohjeet helmikuussa. Ne perustuvat pitkälti sprinttisuunnistuskartan merkistöön, mutta poikkeuksia ja täydennyksiä kuitenkin harkittiin tarpeelliseksi, koska suuremmassa mittakaavassa mahtuu kuvaamaan enemmän havaittavia ja luettavia kohteita. Suurennos sprinttikartasta pihakartan suurempiin mittakaavoihin (esim. 1:1000 tai 1:2000) ei ole suora, vaan suurennoksille on annettu kertoimet. Kuvausohjeet ja niihin liittyvä karttamerkkitiedosto antavat hyvät lähtökohdat pihakarttojen tekemiseen. Samalla kuvaustapa vähitellen yhtenäistyy. Koululaisten siirtyminen pihakarttasuunnistuksesta lähialueen sprinttikartalle helpottuu. Toivottavasti kohta jokaisella koululla on pihakartta, jonka koulu on maksanut opetusvälinebudjetistaan. Muutamien satasten kustannus on pieni verrattuna moneen muuhun liikuntatunneilla tarvittavaan välineeseen, saliin tai kenttään.

-Jukka Liikari-