Turunen ja Tunis 5:s mc-keskimatkalla

Ruotsin hiihtosuunnistajat olivat maailmancupin Ruotsin kiertueen keskimatkalla voitokkaita. Miesten kilpailun ykköspaikan jakoivat Erik Rost ja Peter Arnesson ja naisten voiton otti Josefine Engström. Suomalaisista parhaiten viidenneksi sijoittuivat Marjut Turunen ja Staffan Tunis. Kisassa neljänneksi nopeimman ajan hiihtänyt Ruotsin Claes Turesson osallistui vain kansalliseen kilpailuun, eikä siten saa maailmancupin pisteitä. Turesson hyödynsi alkupään lähtijänä kovan hangen, joka pehmeni lämmenneen kelin myötä maailmancupin kilpailijoille.

– Staffanin ensimmäinen puolikas radasta meni mainiosti, sitten hän teki yleisörastin jälkeen huonon reitinvalinnan ja yritti paikata sitä oiolla. Siinä hän hävisi noin minuutin ja useita sijoja, arvioi maajoukkueen päävalmentaja Eivind Tonna.

Tunisin kanssa maailmancupin kokonaisvoittoa jahtaava Venäjän Andrei Grigorijevin kisa oli nousujohteinen, sillä heikon alun jälkeen hän nousi lopussa niukasti Tunisin edelle yhden sekunnin turvin. Kokonaispisteissä Tunis johtaa edelleen ennen sunnuntain päätöskisaa.

Tunisin ja Turusen lisäksi muista suomalaisista kymppisakkiin murtautuivat Milka Leppäsalmi (8.), Janne Häkkinen (8.), Hannu-Pekka Pukema (10.)  ja Anni Honkimaa (10.). Leppäsalmi oli matkalla jo palkintopallille asti, mutta lopun virhe pudotti sijoja.

– On hienoa nähdä, että Suomella riittää nuoria taistelemaan lähellä kärkisijoja. Se on lupaavaa jatkon kannalta, Tonna arvioi.

Hiihtosuunnistuksen maailmancup päättyy sunnuntaina erikoispitkän matkan kilpailuun, jossa jaetaan tuplapisteet.

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin osakilpailu, Boden Ruotsi

Keskimatkan tulokset
Miehet: 1) Erik Rost SWE ja Peter Arnesson SWE 38.16, 3) Lars Moholdt NOR 39.18, 4) Andrei Grigorijev RUS 40.04, 5) Staffan Tunis FIN 40.05, 8) Janne Häkkinen FIN 40.40, 10) Hannu-Pekka Pukema FIN 41.05, 14) Simo Turunen FIN 42.58, 20) Juho-Matti Taivainen FIN 44.39, 22) Tommi Reponen FIN 44.49, maailmancupin ulkopuolella: Claes Turesson SWE 39.45.
Naiset: 1) Josefine Engström SWE 36.47, 2) Marte Reenaas NOR 37.06, 3) Tove Alexandersson SWE 38.47, 4) Polina Maltsikova RUS 38.53, 5) Marjut Turunen FIN 38.54, 6) Tatjana Mendel RUS 39.24, 8) Milkia Leppäsalmi FIN 39.40, 10) Anni Honkimaa FIN 41.11, 12) Tiia Tallila FIN 42.09, 19) Salla Koskela FIN 45.34, Sonja Mörsky hylättiin.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail