Merja Rantanen palaa JRV:hen

Suunnistuksen kolminkertainen viestimaailmanmestari jämsäläinen Merja Rantanen vaihtaa tamperelaisesta Kooveesta takaisin kasvattajaseuraansa Jämsän Retki-Veikkoihin.

– Edustin Kooveeta kolme vuotta, ja nyt tuntuu oikealta hetkeltä palata takaisin kasvattajaseuraani. Vuodet Kooveessa olivat hyviä ja homma toimi sovitusti. Ajatus paluusta alkoi kypsyä jo syksyllä, Rantanen kertoo siirtonsa taustoja.

Huippu-urheilijana Rantanen haluaa olla aktiivisesti mukana JRV:n seuratoiminnassa.

– Haluan kannustaa nuoria eteenpäin omalla esimerkilläni seurassa ja vauhdittaa nykyistä tekemisen meininkiä ja positiivista nostetta myös talkootehtävissä, Rantanen kertoo.

Hän on asunut myös Kooveen edustusvuodet Jämsässä. Rantasen kauden päätavoite on Sveitsissä heinäkuussa järjestettävissä suunnistuksen MM-kisoissa, jossa hän tavoittelee henkilökohtaista MM-mitalia.

– Tavoitteena on raapaista Sveitsistä maastomatkoilta mitali, ja sitten keskittyä täysillä kohti seuraavan kesän MM-kotikisoja Vuokatissa, Rantanen sanoo.