Kohti tarkempia karttoja

Tein kesällä elämäni suunnistusretken. Lähtöpaikkana oli Dresden ja määränpäänä Helsinki. Alla oli punainen pyörä ja edessä Itä-Euroopan kartta ja kompassi. Suoriuduin suunnistusurakastani viidessä viikossa. Pyöräilypäiviä matkallani oli 24 ja kilometrejä kertyi yhteensä 2333.

Syyskuun lopussa, kun olin aloittamassa työni Suunnistusliitossa, kaverini kysyi minulta osaanko suunnistaa. Vastaukseni, no osaan, suunnistin viimeksi Dresdenistä Helsinkiin, ei kelvannut. Hän kuulemma tarkoitti oikeaa suunnistusta, siis suunnistusta metsässä.

Minulle suunnistus on ollut viime vuosina lähinnä sitä, että löydän paikasta toiseen, joko metsässä, maantiellä tai kaupungissa. Joskus reittivalinta on huono ja matka kestää kauemmin, joskus onnistun valitsemaan suorimman ja nopeimman tien. Pyöräreissullani suunnistin pääsääntöisesti hyvin. Jokainen kaupunki löytyi, sen sijaan joskus kaupungista ulospääseminen ja oikean tien löytäminen tuotti ongelmia. Muutaman kerran etapin aikana piti reitinvalinta tehdä uudestaan ja ottaa pitempi, mutta pääsääntöisesti turvallisempi ja mukavampi reitti. Puolan päätiet eivät vain soveltuneet matkapyöräilijälle päällysteen ja autoilijoiden ajotavan takia. Mielestäni suunnistustaitoani ei vähennä sekään, että jouduin kysymään neuvoa, useammin kuin kerran, ja käytin aktiivisesti hyväkseni tieviittoja. Kartalla olin kuitenkin koko ajan. Mielestäni suunnistuksen hienous on juuri siinä, että sitä voi tehdä missä ja milloin vaan, ja joskus tajuamatta, että suunnistaa.

Kesän suunnistuskokemuksen myötä olen innostunut vaihtamaan 1:500 000 kartan pienempiin mittakaavoihin ja sisäistämään uusia asioita suunnistuksesta. Edessä on eittämättä mielenkiintoinen ja haastava aika ja paljon uutta opittavaa. Vielä tässä vaiheessa voin sanoa, että onneksi minua ei ole palkattu tänne suunnistajaksi, ratamestariksi tai valmentajaksi vaan toimitussihteeriksi.

Suunnistaja-lehden toimituksen jättänyt Veera Honkanen kiitteli viimeisessä blogitekstissään, että parasta työsuhteen aikana oli huomata, miten hyvin lajin ulkopuolinen otettiin mukaan suunnistuspiireihin ja kuinka apua ja neuvoja heltisi.  Kuukauden töissä olon jälkeen olen valmis allekirjoittamaan Veeran näkemyksen, että lajin ulkopuolinen otetaan hyvin vastaan. Neuvoja ja apua olen jo saanut ja olen varma, että jatkossakin tulen tarvitsemaan niitä, ja paljon. Kiitos siis jo etukäteen!

Suunnistaja-lehden lukijakyselyssä toivottiin lehden jutuilta enemmän värikkyyttä, huumoria ja syvällisyyttä. Yritän täyttää edes osan noista toiveista. Oman taustani perusteella voin luvata, että Suunnistajassa tullaan tulevaisuudessakin käsittelemään suunnistusta monipuolisesti. Toivon pystyväni tuomaan suunnistusta lähemmäs jokaisen harrastajan ja ei-harrastajan arkea.

Hanna Vehviläinen
toimitussihteeri