Löytyykö muiden maiden kisajärjestelyistä opittavaa?

Suomessa on totuttu hyviin kilpailujärjestelyihin. Näin ainakin meillä kuvitellaan ja varmasti väittämä pitää pitkälle paikkansa. Muutamia vuosia sitten Tampereella Rastitreffiseminaarin yhtenä aiheena oli eri maiden kilpailukäytännöt.  Aiheella haettiin myös vaihtoehtoja kilpailujärjestäjien työn keventämiseen. Rastitreffeillä puhuttiin mm ”kevytkansallisista”.  Ennen seminaaria toteutettiin kilpailutoimintaan liittyvä kysely, johon vastasi 615 suunnistajaa. Kilpailijat pitivät kilpailun onnistumisen kannalta tärkeimpinä asioina karttaa, ratoja ja kilpailumaastoa.  Vastaajat näkivät, että kilpailujärjestelyjä voisi helpottaa mm. luopumalla peseytymismahdollisuuksista, vähentämällä palkittavien määrää sekä yksinkertaistamalla tulospalvelua ja lähtöjärjestelyjä. Moni halusi keskittyä oleelliseen – suunnistusnautintoon.

Etenkin tänä vuonna Sveitsin rastiviikolla jäi mieleeni useita kotimaisesta poikkeavia kilpailun yksityiskohtia. Nämä myöhemmin kerrotut asiat eivät välttämättä ole meille uusia, eivätkä kaikki kevennä järjestäjien työtä, mutta joitakin voisi kokeilla meilläkin.

Rastinmääritteet on mahdollista jakaa etukäteen kilpailumateriaalin yhteydessä. Sveitsissä määritteet oli painettu myös kilpailukarttaan, mutta jokainen kilpailija sai oman kilpailumateriaalinsa kuitatessaan kaikkien osakilpailujen määritteet yhdellä A4-arkilla. Siitä ne oli helppo leikata irti ja virittää jo edellisenä iltana rastinmääritekoteloon. Kun kaikki osakilpailut juostiin eri maastoissa, ei kukaan voinut katsoa edellisistä kartoista, missä rastipiste on.

Osakilpailujen palkintojen jakoihin houkuteltiin yleisöä arpomalla palkintoja eri tavoin vain paikalle tulleille. Ainakin ensimmäisen osakilpailun päiväpalkintojen jakoon oli kokoontunut mukavasti väkeä. Palkinnon sai esittämällä voittaneen kilpailunumeron.

Sveitsin rastiviikolla jaettiin joka päivä päiväpalkinnot kunkin osakilpailun kolmelle parhaalle suunnistajalle. Suomessa on totuttu palkitsemaan vain voittajat. Palkinnot olivat kilpailua tukeneiden yritysten tuotteita. Kokonaiskilpailussa palkittiin vain kolme parasta, vaikka sarjassa saattoi olla satakin osallistujaa. Kokonaiskilpailun palkintojen taso oli kuulemma kohtalaisen vaatimaton.

Keski-Euroopassa käytetään yleisesti pistelaskujärjestelmää laskettaessa rastiviikon kokonaiskilpailun tuloksia. Osakilpailun voittaja saa 1000 pistettä ja muiden pistemäärä lasketaan kaavalla voittajan aika x 1000 jaettuna kilpailijan ajalla. Rastiviikoilla ei yleensä lasketa kokonaistuloksiin mukaan huonointa osakilpailua. Täten esimerkiksi keskeytys, hylkäys tai yhden kilpailun jättäminen väliin ei pilaa muuten hyvin sujunutta viikkoa. Minusta tätä menettelyä voisi joskus testata meidänkin rastiviikolla.

Sveitsissä matka kisakylästä lähtöön oli kuvattu kilpailuohjeissa havainnollisilla ja paikkansa pitävillä kaavioilla, jotka helpottivat oman aikataulun suunnittelua. Kaaviossa kerrottiin minuutteina hissimatkat, matka lähtöön ja kisakeskuksessa valmistautumiseen oli laskettu 30 minuuttia.

Sveitsin rastiviikolla järjestäjät siirsivät kilpailukeskuksen joka päivä uuteen paikkaan. Tätä helpotti merkittävästi keskusten sijainti hissiasemien alueella. Monet rakenteista, kuten kisaravintola, osa wc-tiloista ja usein myös tulospalvelun tilat ja tulostaulun pohja, esimerkiksi rakennuksen seinä, olivat valmiina. Peseytymismahdollisuutta ei ollut tarjolla. Todennäköisesti keskuksen pystytys ja purkaminen vei vain muutaman tunnin. Myös maali oli ilmatäytteinen mainoskaari. Suurin urakka lienee ollut ratamestareilla, jotka veivät päivittäin Si-yksiköt maastoon. Kisajärjestelyissä oli mukana useiden seurojen väkeä, mikä näkyi etenkin ratamestareiden vaihtumisena päivittäin.

Kilpailupaikalle pääsee Sveitsissä useimmiten yleisillä kulkuneuvoilla.  Sveitsin rastiviikolla käytettiin erittäin tehokkaasti hyväksi muutamien kylien välillä säännöllisesti kulkevia linja-autoja. Vuoroja oli lisätty sopivasti ja ensimmäisenä kisapäivän toisen lähtöpaikan lähelle siirtymiseen käytettiin samoja busseja, joilla mentiin kisakeskukseen.  Yllätyksekseni huomasin, että bussi toi minut takaisin majapaikkani takapihalle. Siitä oli muutaman minuutin verryttelymatka lähtöpaikalle.

Sveitsin rastiviikon järjestelyt onnistuivat kaikin puolin erinomaisesti. Vain huono sää olisi voinut pilata kisat. Tähänkin oli järjestäjä varautunut. Kilpailun peruuttamisesta ja jopa keskeyttämisestä oli annettu käsiohjelmassa selkeät ohjeet. Kilpailijoiden turvallisuudesta haluttiin pitää hyvää huolta. Tähän liittyi myös vihellyspillin kuuluminen pakolliseen kilpailuvarustukseen.

Heikki Liimatainen
Heikki Liimatainen
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail