Tänä keväänä on ollut useassa suunnistuskilpailussa ongelmia, joista on seurannut joko kilpailusarjan mitätöiminen tai urheilijoiden hylkääminen. Nämä tapaukset ovat aina kaikille osapuolille harmittavia, sillä ne saattavat pilata muuten onnistuneen kisatapahtuman. Ainakin ne vievät asianosaisten hyvän kisatunnelman, sillä jokainen suunnistaja tulee tasosta riippumatta nauttimaan kilpailusuorituksesta. Kisajärjestäjien puolesta tärkeintä on tarjota laadukkaasti suunnitellut radat ajantasaisella kartalla.
Rastin sijaitseminen väärässä paikassa on ratamestarin painajainen ja ymmärtääkseni (rata)valvojan tärkein tehtävä on varmistaa, ettei tällaista pääse tapahtumaan. Toki väärä rastikoodi on yhtä haitallinen asia onnistuneen kilpailun kannalta. Valitettavasti inhimillisiä erehdyksiä sattuu, eikä ratasuunnittelussa ja -toteutuksessa voi koskaan olla liian huolellinen. Kun kyse on pääsarjoista (H/D21) ja tärkeistä kilpailuista, esimerkiksi SM-kisa, katsastuskisa tai Huippuliiga edellä mainitut asiat on varmistettava erityisen huolella. Todettakoon, että nuorten MM-katsastus Puolassa ei täyttänyt suomalaisia arvokisan laatukriteerejä, mutta oli kokonaisuudessaan onnistunut kokemus.
Suunnistusliiton strategiaan on kirjattu tavoite, että oppisimme arvostamaan lajimme huippu-urheilijoita ja heidän panostustaan ammattimaiseen valmentautumiseen. Tämä tavoite toteutuu vain, jos tärkeät kilpailumme ovat ammattimaisesti suunniteltu huippusuunnistuksen vaatimuksiin. Urheilijan näkökulmasta kurjinta on, jos kilpailusuoritus mitätöidään joko järjestäjien tai omasta virheestä. Tähän verrattuna pienet pummit ovat melko mitätön juttu.
Sprinttisuunnistus on tullut jo 10 vuotta sitten jäädäkseen, mutta Suomessa eletään edelleen sprintin murrosvaihetta. Kertooko se, ettei sprintti kiinnosta perinteitä kunnioittavia suomalaisseuroja vai yleisestä vastustuksesta sprinttiä kohtaan? Joka tapauksessa sprinttisuunnistuksen maailmanmestaruus on tuloksena yhtä arvokas kuin pitkän matkan maailmanmestaruus, vaikka pitkää matkaa pidettäisiin kuninkuusmatkana.
Mielestäni maajoukkuetason sprinttipanostus on ollut iso askel kohti urheilijoiden uskallusta panostaa sprinttiin. Valitettavasti olemme 5-10 vuotta sveitsiläisiä ja ruotsalaisia jäljessä sprinttisatsauksessa. Huippu-urheilu on siitä karua, että satsauksen tulokset näkyvät vasta 5-10 vuoden päästä.
Sprinttijärjestelyissä on useita haasteita, joita olemme tänä keväänä saaneet todistaa. Nämä haasteet eivät ole yksinomaan meidän suomalaisten, vaan muuallakin ollaan samojen haasteiden edessä. Tärkeintä sprintin järjestelyissä on muistaa, että urheilijan etu on lajin etu. Jokainen ammattimaisesti valmentautuvan huippusuunnistajan hylätty suoritus on lajimme imagolle haitallinen, jos urheilijan hylkäys tulee vahingossa, esimerkiksi urheilijan joutuessa tahattomasti kielletylle alueelle tai jos urheilija menee huomaamattaan kohdasta, joka on kielletty. Jälkimmäinen on mahdollista nopeassa kilpailutilanteessa, jos kartta ja maasto eivät vastaa toisiaan, esimerkiksi pensasaita on leikattu maan tasalle.
Urheilijan etua ja siten lajin etua ajatellen ratamestarin pitää välttää tilanteita, joissa urheilija voi mennä vahingossa kielletylle alueelle tai kielletystä kohdasta. Kyse ei ole sääntöjen tuntemuksesta, vaan huippusuunnistusvaatimusten tuntemuksesta. Huippusuunnistaja tekee ratkaisunsa hyvin nopeasti, joten kartan ja maaston on vastattava toisiaan. Mikäli näin ei ole, on maastoon pantava hyvin selkeä kielletyn alueen nauha ja tarvittaessa valvoja estämään menemisen kielletylle alueelle sen sijaan, että valvoja on vain hylkäämässä kilpailijoita, jotka tahattomasti joutuvat kielletylle alueelle. Yksittäiset sääntörikkeet ovat asia erikseen. Jos kuitenkin useampi kilpailija hylätään samasta kohdasta, voidaan kyseistä kohtaa pitää ”ansana”.
Lajin ja sprintin tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että pidämme sprintin selkeänä, haastavia reitinvalintoja sisältävänä, mutta maksimaalisen juoksuvauhdin mahdollistavana lajimuotona, jolloin myös panostus sprinttiin on huippusuunnistajalle mielekäs valinta. Porvoon keskustassa näimme juuri tällaisen sprintin. Toivottavasti näemme viiden vuoden päästä myös suomalaisia tällaisten sprinttien kärkisijoilla.
– Jani Lakanen-