Haku lasten ratojen työryhmään

Suunnistuksen lasten ja nuorten ratoihin ja kilpailuihin liittyviä ohjeita sekä materiaaleja uudistetaan vuodelle 2022. Tavoitteena on käydä läpi ja päivittää nykyistä ohje- ja koulutusmateriaalia sekä laatia lajikohtaiset tarkennukset (suunnistus, hiihtosuunnistus, pyöräsuunnistus ja tarkkuussuunnistus). Uuden ohjeistuksen avulla tuetaan lasten ja nuorten tapahtumien laadukasta ja yhtenäistä toteuttamista sekä ratasuunnittelun että muidenkin toimintojen osalta. Ohjeen on tarkoitus olla tiivis, selkeä ja toimiva työkalu ratamestareiden ja muiden toimijoiden käyttöön.

Uudistuksen laadintaa varten kootaan erillinen työryhmä. Ryhmään haetaan vapaaehtoisia suunnistuksen seuratoimijoita, jotka ovat kiinnostuneita ja mukana seuran nuorisotoiminnassa sekä omaavat kokemusta lasten ratojen laadinnasta. Työryhmää johtaa Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Timo Saarinen. Hakemusten perusteella ryhmään valitaan 5-10 henkilöä ja ensimmäinen tapaaminen järjestetään syyskuussa joko etäyhteydellä tai liiton toimitiloissa Helsingissä. Työryhmässä toimimisesta ei makseta korvauksia.

Hakuaikaa on 30.7.2021 saakka ja ryhmä julkistetaan elokuun puoliväliin mennessä.

Hakulomake

Lisätiedot: Timo Saarinen, timo.saarinen(a)suunnistusliitto.fi, p. 040 5198699

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail