Omassa sivutoimisessa tehtävässäni Suunnistusliiton karttavastaavana ovat alkukesän pääaiheet liittyneet sprinttisuunnistuksen karttoihin ja ratamestaritoimintaan, ja toisen päälinjan ovat muodostaneet karttojen tulostamiseen ja offsetpainamiseen liittyvät kysymykset. Siis printtiä ja sprinttiä.
Sprinttijärjestelyissä olemme Suomessa selkeästi kehittyneet tänä vuonna. Kilpailutarjontaa oli keväällä runsaasti ja tapahtumat ovat olleet suurelta osin onnistuneita. Myös osallistujien laji- ja sääntötuntemus on kehittynyt. Voisimmekohan pian saavuttaa keskieurooppalaiset sprinttikulttuurissakin?
Tampereen Pyrintö nosti Tammerkosken rannoilla sprinttikilpailun suomalaisittain aivan uudelle tasolle. Pyrintö näytti, että täälläkin voidaan suunnistus tuoda suurkaupungin keskustaan ja vieläpä kaikille ikäsarjoille. Ei varmasti helppoa kisajärjestämistä, mutta varmasti vaivan arvoista lajimme kannalta.
Itse olen kaivannut sprinttisuunnistukseen ns. jokamiessprinttiä, millä tarkoitan kohtuullisella järjestämisen työmäärällä tehtyjä riittävän oikean tyyppisiä sprinttikisoja. Sellaisia kilpailuja, missä radoille on saatu riittävästi oikeanlaisia sprinttielementtejä ilman massiivisia liikennejärjestelyjä tai katujen sulkemisia. Usein pienehköt kirkonkylätaajamat voivat olla ihanteellisia paikkoja kansallisille sprinttikilpailuille. Tarvitaan vain muutamat sopivat koulu- ja liikekiinteistöt sekä lisäksi hieman julkisia pihoja katujen varsille, niin sopiva sprinttialue on olemassa kohtuullisella työmäärällä. Kartoilta katsoen hyviä esimerkkejä tällaisista kisoista olivat ainakin Mäntsälän Urheilijoiden ja Mynämäen Suunnistajien toukokuun kansalliset. Valitettavasti jossain toisaalla sprinttikisoiksi tarjottiin vain suoraviivaista pururatajuoksutusta tai helppoja puistoniittyjä.
Toisessa pääaiheessani törmään jatkuvasti kehnoihin tai keskinkertaisiin karttatulostuksiin. Ongelmia tulee esille sekä ennen että jälkeen kilpailujen. Välillä ratamestarit tuskailevat seurojen omien pikkutulostimien kanssa ennen kisoja. Ja vielä pahempaa on minulle tuleva palaute kisan jälkeen, jos hyvääkin kartoitustyötä on tuhottu huonolla tulosteella tai viimeistelemättömällä ratapiirroksella. Karttatulostamisessa toivon kriittistä arviointia omatoimisessa tulostamisessa. Liian usein tulosteen arviointiinkaan ei kuulosta olevan aikaa tai ratamestari tyytyy vain puolittaiseen laatuun. Harmillista karttojen kannalta.
Karttojen tulostukseen on Suomessa riittävästi ammattitaitoisia ja laadukkaita tulostuspaikkoja. Usein myös kustannukset jäävät suurtulostimilla pienemmiksi kuin seurojen kotitulostuksessa. Ja joskus voi hyvä ratkaisu olla vaikkapa se naapuriseuran hieman parempi tulostin, jos ei omalla laitteella saada kelvollisia kisakarttoja aikaiseksi. Ja offsetpainaminen on edelleenkin se kaikkein paras painotapa kartoillemme. Tänä vuonna onkin tullut esille kaksi suunnistukseen uutta offsetpainoa, jotka ovat valmiina painamaan suunnistuskarttoja. Offsetpainamisen kustannukset voivat nykyisin olla yllättävänkin edullisia.
Omalta osaltani alkukesän ilonaiheita olivat Vuokatin Leimaus-leiri ja Kortesjärven SM-erikoispitkä. Täällä kotimaakunnassani Leimauksen 1800 osallistujaa näyttivät, että lajilla on hyvä tulevaisuus. Sieltä nuorten leiriläisistä ne tulevaisuuden Jukolankin osallistujamassat tulevat. Kortesjärven Järvi-Veikkojen SM-kisan halusin mainita esimerkkinä, että myös pienen kylän pieni seura voi järjestää hyvän suurkilpailun. Tein kortesjärvisten kanssa hieman yhteistyötä noin vuoden ajan, ja koko ajan oli nähtävissä karttoihin ja ratoihin liittyvä hyvissä ajoin tekeminen ja tekijöiden vahva sitoutuminen. Kortesjärvisten toiminnassa olisi hyvää mallia useimmille muillekin kisajärjestäjille.
Hyvää suunnistusviikkojen aikaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin!
Pasi Jokelainen
Suunnistusliiton karttavalvoja