Lupa rakastaa

Minä rakastan sprinttisuunnistusta. Se ei johdu siitä, että valmentajana pääsen helpommalla käppäilemällä farmareissa ja limunaatikengissä pitkin katuja pysähtyen rastien viennin lomassa katukahviloihin naukkaamaan veret seisauttavan espresson voisarven kera. Rakkauteni kohdistuu sprinttisuunnistuksen äärimmäisen vaativaan tekniseen haastavuuteen ja niihin satoihin detaljeihin, joita viilaamalla suorituksesta saa yhä kilpailukykyisemmän. Hiottavia yksityiskohtia on joissain tilanteissa jopa enemmän kuin perinteisessä maastosuunnistuksessa ja kaiken lisäksi suoritus voi kaatua kaikessa julmuudessaan arviointivirheeseen, jota ei edes kilpailun aikana tiedä tehneensä.

Suomalaisen suunnistuskansan suhtautuminen sprinttisuunnistukseen edustaa samanlaista koulukuntaa norjalaisten kanssa. Molemmissa maissa maastosuunnistus ja siihen vihkiytyminen on arvossaan. Sen sijaan välinaapurimme ruotsalaiset rakastavat sprinttisuunnistusta ja sen tarjoamia hektisiä haasteita. Tämä näkyy tuloksissa. He menestyvät siinä kautta linjan erinomaisesti. Kuten kaikessa urheilussa, tässäkin lajissa asenne ratkaisee menestyksen. Suomalaisten suunnistajien suhtautuminen sprinttisuunnistukseen on vähättelevää ja vain ani harva uskaltaa ääneen tunnustaa satsaavansa sprinttisuunnistukseen.

Pääosa suomalaisista suunnistajista ei tunne sprinttisuunnistuksen luonnetta, olemusta ja vaatimuksia. Tämä heijastuu myös suomalaisten sprinttikilpailujen järjestämisessä. Vain harvalla kisajärjestäjällä on käsitystä millaisia haasteita sprinttisuunnistuksessa tulee tarjota ja millaisia kilpailuita olisi järjestettävä, että kotimaiset kilpailut tukisivat sprinttisuunnistajien kehitystä. Asiaa vahvistamaan kaivattaisiin ehdottomasti sprinttisuunnistajille omia kilpailusarjoja. On myös pohdittava mikä motivoisi seuroja järjestämään entistä enemmän sprinttien tavoin paitsioon jääneitä pitkän matkan kilpailuja.

Suomen NORT-osakilpailun finaalissa sveitsiläiset miehet ottivat vitoisvoiton. Miten tämän on mahdollista ja missä esimerkiksi suomalaiset suunnistajat jäävät näitä sveitsiläisiä jälkeen? Korostetusti tulee esille se, että sveitsiläiset huiput saavuttavat kansainvälisen tason jo reilusti alle 25-vuotiaina. Suomalaisten vastaava ikä lähentelee 30 vuotta muutamia poikkeuslahjakkuuksia lukuun ottamatta.

Suomalaisessa suunnistusvalmennuksessa keskiössä ovat maastosuunnistus ja keskimatkan taidollisesti haastava tekeminen, jota kotimaiset kilpailujärjestäjät niin osuvasti tukevat. Jo nuorten sarjoista lähtien nämä samat elementit valtaavat alaa ja tämä vaikuttaa merkittävästi sekä suomalaisjunioreiden harjoitteluun että kilpailujen kautta harjaantuvaan osaamiseen. Nykymaajoukkueessakin on tarjolla roppakaupalla kansainvälisen menestyksen kupeeseen tunkevia keskimatkureita, mutta sprintin ja pitkän matkan taitajat ovat kiven tai betoniporsaan takana.

Esimerkinomaisesti voitaneen todeta, että nuoret sveitsiläiset suunnistajat elävät sprinttisuunnistuksen ja nopeavauhtisten reitinvalintoja sisältävien suunnistuskilpailujen yltäkylläisessä puristuksessa. Kansainvälisiä ominaisuuksia ja osaamisalueita vaativien harjoituksien sekä kilpailujen määrän laskemiseen ei näiden Keski-Euroopan karpaasien osalta enää perinteinen laskutikku riitä. On siinä rehellisillä lapin miehillä ihmettelemistä, kun nuorten kansainvälisissä kilpailuissa vastustajilla on jalkoja mahanalus täynnä ja osaavat peijoonit tehdä vielä oikeat reitinvalinnatkin kaupan päälle kropan kylpiessä kaikille kestävyysurheilijoille tutussa ah niin autuaan hapokkaassa tilassa.

Muutos on saatava aikaan 16-20-vuotiaiden suomalaisten harjoittelussa sekä suomalaisten kilpailujärjestäjien tarjoamissa mahdollisuuksissa, mikäli tulevina vuosina aiotaan suomalaisessa suunnistuksessa huuhtoa muutakin kuin lapsi pesuveden mukana. On poistuttava mukavuusalueelta.
Muutos lähtee siitä, että suomalaisten nuorten suunnistajien on otettava erityispainopisteeksi sprinttiin ja pitkään matkaan panostaminen. Pitkän matkan harjoittelussa on suunnattava painotusta nopeiden ja reitinvalintaa vaativien maastojen harjoitteluun. Keskimatkan ja suomalaistyyppisen teknisen suunnistuksen osaaminen tulkoon äidinmaidon mukana. Painottamalla nuorten harjoittelu erityisesti sprintin, mutta voimakkaasti myös vauhdikkaan ja mielellään mäkisen pitkän matkan suuntaan saadaan aikaan suuntaus, joka tukee nuorten kehittymistä fyysisesti nykyisten kansainvälisten vaatimusten mukaisiksi.

Mikäli jatkamme nykyisellä suuntauksella, niin jatkamme hitauden ja näpertelyn tukemista, joka on kanto kaskessa siinä mielessä, että itsensä antaumuksella hitaaksi saattaneesta urheilijasta on enää äärimmäisen vaikea saada nopea. Sen sijaan nopeasta, oivaltavasta sekä järkeviin nopeisiin ratkaisuihin pystyvästä urheilijasta on helposti tehtävissä hidas.

Nykyisten pääsarjaan siirtyneiden ja kansallisen terävimmän kärjen takana olevien suunnistajien paras mahdollisuus uran tässä vaiheessa kansainvälisen kärjen tasolle nousemiseksi on keskittyminen tiettyyn matkaan, jossa omat luontaiset ominaisuudet tulevat vahvimmin esiin. Oli se matka sitten lyhyt, pitkä tai keskipitkä. Kun taso saavutetaan jollain matkalla, on repertuaarin laajentaminen sitten huomattavasti helpompaa. Nuorilla paremmin muovattavilla suunnistajanaluilla tilanne sen sijaan on toinen.

Heillä pitää olla lupa sprintata. On harjoiteltava sprinttiä runsaasti ja samalla rakennettava edellytyksiä menestyä nopeassa reitinvalintoja sisältävässä mäkisessä pitkän matkan kilpailussa. Näitä ominaisuuksia eteenpäin viemällä suomalaisista suunnistajista tulee vauhdikkaita, kestäviä ja reitinvalintoihin sekä nopeaan päätöksentekoon rasituksen aikana kykeneviä. Keskimatkoja voi sitten harjoitella välipaloina, muttei alvariinsa. Kansainväliseen menestykseen tulevaisuudessa mieliäkseen nuorten suomalaisten suunnistajien on poistuttava mukavuusalueeltaan. Toki myös sekä valmentajien että kilpailujärjestäjien on pystyttävä vastaamaan tähän huutoon johdattaen suomalaista suunnistusta sopivien tarjolla olevien välipalojen kautta kohti varsinaista tulevaisuuden pääruokaa – jatkuvaa kansainvälistä menestystä.

Rohkeutta syksyn kausisuunnitteluun,

Juha Taini
Juha Taini