: Haku
UK SWE FIN Intranetit

ISOM 2000 -ohjeet OCAD7-piirtäjille

IOF on vahvistanut uudet suunnistuskarttanorminsa noudatettaviksi vuoden 2000 alusta. Niiden on tarkoitus olla voimassa seuraavat 10 vuotta. Karttamerkkeihin on tullut joitakin mittamuutoksia, joista useat ovat olleet meillä käytössä jo jonkin aikaa. Kartan ulkonäköön vaikuttanee eniten puoliavoimen alueen keltaisen tummentaminen 70 prosenttiin ja suoviivoitusten tihentäminen.

Normia päivittäessään IOF tuli muuttaneeksi merkkien numerointia. Numerointihan ei millään tavoin näy valmiissa painetussa kartassa, mutta koska OCAD-symbolit on aiemminkin numeroitu yhdenmukaisesti normien kanssa, numeroinnin muutos on tuotu uuteen symbolitiedostoon.

Lataa OCAD7-muodossa oleva virallinen symbolitiedosto (SSL2000_7v1.ocd, zip-pakattu) . Ohjeita sen käytöstä löydät alempaa tältä sivulta.

Lataa väritiedosto (Vari_har50off_v1, zip-pakattu) , jonka värit ovat samat kuin symbolitiedoston SSL2000_7v1.ocd. Tarkoitettu 6-värioffsetiin, jossa harmaa on omana painovärinään. Tien täyttö ruskea 50%.

Lataa väritiedosto (Vari_mus50off_v1, zip-pakattu) , jonka värit ovat muuten samat kuin symbolitiedoston SSL2000_7v1.ocd, mutta harmaa on määritelty mustana 20% rasterina. Tarkoitettu 5-värioffsetiin, jossa harmaa tehdään mustan rasterina. Tien täyttö ruskea 50%.

 

Vanhan kartan muuntaminen uusille symboleille

Vanhoilla symboleilla piirretyn kartan muuntaminen uusille symboleille ei missään tilanteessa ole pikku juttu. Muunnos on joka tapauksessa verraten suuritöinen ja sen jälkeen kaikki piirroksen yksityiskohdat on tarkastettava huolellisesti. Erikoisesti on tarkastettava katkoviivat ja muotoaan tai kokoaan muuttaneiden pistekohteiden istuvuus. Itse muuntamisen tekee monimutkaiseksi numeroinnin muutos. Symbolit voi muuntaa hiukan eri menetelmillä. Niistä on ohjeet erikseen.

Värit

Tulostekarttojen yleistyminen on vaatinut värirakenteen monipuolistamista. Jotkin värit on jaettu kahtia niin, että esimerkiksi osa sinisistä tulostuu käyrien päälle, osa alle. Värit on numeroitu niin, että vanhojen normien mukaiset symbolit pysyisivät mahdollisimman muuttumattomina. Erilaisia tulostusvaatimuksia varten tehdään väritiedostoja, jotka eivät sisällä ollenkaan symboleita, vaan pelkästään väriarvoja tiettyä tulostintyyppiä tai painoa varten. Niiden ohjeet seuraavat erikseen kutakin tiedostoa.

Tällaisten väritiedostojen hyödyntäminen käy päinsä vasta OCAD7:ssä. Sen vuoksi nämä kaikki uudet tiedostot on tehty vain tälle uudelle versiolle. Omalle tulostimelleen voi itsekin tehdä väritiedoston, mutta sitä tehdessä on tärkeää, että värien numerointi, tulostusjärjestys ja käyttötarkoitus säilyvät samoina. Symbolien väri määräytyy värin numeron perusteella.

Värirakenne

Seuraaville väreille on varattu numerot, pääasiallinen käyttötarkoitus ja tulostusjärjestys. Värien sävyjä voi ja pitääkin virittää eri tulostimille eri väritiedostoissa. Uudet, kokonaan poikkeavat "omat" värit tehdään uusille numeroille, jotta ne eivät vaikeuttaisi karttatiedostojen yhdistelyä. Tulostusjärjestyksessä taulukon ylimmät värit tulostetaan "viimeisinä", jolloin ne voittavat alemmat.

Numero Nimi huom
14 Kaikki värierottelut kohdistusmerkkejä varten
28 Peittävä valkoinen Vaikeisiin katkoviivoihin, valkoisiin teksteihin väripinnoissa ym. Numero ollut joillakin muussa käytössä
11 Violetti, peittävä Ratapiirroksen niihin kohteisiin, jotka voi sijoittaa karttamerkkejä väistäen tai joiden pitää näkyä ehjinä. Peitto-ominaisuus toimii lähinnä tulostekartoissa. Jos haluat sen toimivan (altapoisto) myös offsetpainossa, lisää poistettavien värien sarakkeisiin tälle riville väritaulukossa 0.
0 Musta
32 Punainen (lisäväri) Käytetään vain kehystiedoissa (logoihin). Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan. Offsetpainoa varten PMS-numero on määriteltävä ja tulostettava omana lisävärinään. Lisäväri tuottaa oman EPS-tiedostonsa. joka on tarpeeton, ellei lisäväriä ole käytössä.
33 Punainen 2 (lisäväri) Toinen punaisen sävy logoihin. Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan. Offsetpainoa varten PMS-numero on määriteltävä ja tulostettava omana lisävärinään. Lisäväri tuottaa oman EPS-tiedostonsa. joka on tarpeeton, ellei lisäväriä ole käytössä.
15 Tien täyttö Peittää tien reunaviivat risteyksissä
25 Tien reunaviivat Tien täyttövärin alle peittyvä musta
2 Sininen
4 Ruskea
31 Vihreä hs-ura Poikkeaa sävyltään jonkin verran hidastavuusvihreästä ja tulostuu ylemmäs. Huom! Kesäkartan symbolitiedostossa hiihtosuunnistusvihreän EPS-tiedosto tulostuu lisäväriin. Jos lisävärillä on muuta käyttöä tai haluat tulostuksen samaan vihreään kuin kesäsymbolit, värimäärittelyjä on muutettava vastaavasti.
17 Violetti, rastiympyrä Käytetty hisukartoissa aiemminkin. Viivapiirroksen allejäämisominaisuus näkyy tulostekartoissa, ei poista kaikkea katkomisen tarvetta.
34 Oranssi Lisäväri rastireittiä varten, PMS 165
3 Sininen 50% Vesistöväri, joka jää hiihtosuunnistusuran alle. Kevyemmän näköinen laajoissa alueissa.
27 Valkoinen suossa Pyyhkii suosinisen, tarkoitettu ojanreunoihin. Jotkin käyttäneet aiemmin numeroa 30.
24 Sininen (suo) Sininen, joka jää tulostekartoissa käyrien jaratamerkintöjen alle ja jonka ojanreunojen valkoinen pyyhkii. Jotkin käyttäneet ennen numeroa 29.
22 Harmaa Käytetään aina kallioon. Se, toteutetaanko omalla painovärillään vai mustan rasterilla, määritellään eri väritiedostoilla.
13 Valkoinen vihreässä
6 Vihreä
5 Ruskea 50%
12 Pihamaa
7 Vihreä 60% Pyyhkii keltaisen, varmuuden vuoksi
8 Vihreä 30% Pyyhkii keltaisen, varmuuden vuoksi
9 Keltainen
26 Valkoinen keltaisessa Ei pyyhi kompaktikeltaista
30 Keltainen 70% Uusi ISOM-sävy
10 Keltainen 50%
19 Musta 50% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
1 Musta 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.Ei käytetä kallioon. Sitä varten tehdään vaihtoehtoinen värisarja, jossa harmaa toteutuu tällaisena.
18 Violetti 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
20 Sininen 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
21 Ruskea 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
23 Harmaa 50% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
16 Keltainen 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.
29 Vihreä 20% Käytetään vain kehystiedoissa. Tulostusjärjestystä voi muuttaa tarpeen mukaan.

Symbolien numerointi

Kaikkea mahdollista ei ole sisällytetty tähän SSL:n mallitiedostoon. Siksi numeroalueita varataan tiettyyn käyttöön toiminnan yhdenmukaistamiseksi. Normin ulkopuolisia tarpeita ovat esim. tekstit, erilaiset kehykset ja väripinnat.