| Kirjaudu : | : Haku |
Suomen tarkkuussuunnistajien toiveet viimevuotisen pohjoismaisen maaottelun voiton uusimisesta kariutuivat ruotsalaisiin. Ruotsi otti viikonloppuna Oslossa käydyssä maaottelussa kaksoisvoiton. Suomen ykkösjoukkue oli kolmas ja kakkosjoukkue neljäs.
Merja Rantanen ja Antti Nurmonen olivat nopeimmat SM-yössä Kouvolan Kuusankoskella.
Suomen joukkueet ovat tarkkuussuunnistuksen pohjoismaisessa maaottelussa neljäntenä ja viidentenä. Maaottelu jatkuu Oslossa sunnuntaina.
Suomi hallitsi Viron Repinassa sunnuntaina ajettua pyöräsuunnistuksen maailmancupin sekaviestiä. Suomen ykköstrio Marika Hara, Samuli Saarela ja Jussi Laurila otti selvän voiton kahden ja puolen minuutin erolla ennen Tsekkiä.
Pyöräsuunnistuksen maailmancup päättyi lauantaina Viron Repinassa suomalaisjuhliin. Sekä miesten että naisten pitkä matka päättyi Suomen kaksoisvoittoon. Voitot veivät Jussi Laurila ja Marika Hara, jotka ottivat samalla myös maailmancupin kokonaiskilpailun voitot nimiinsä.
Maajoukkuesuunnistaja Olli-Markus Taivaisella on todettu sydänlihastulehdus, joka estää harjoittelun joulukuun alkuun asti.
Antti Rusanen otti viikonloppuna kaksi tarkkuussuunnistuksen SM-kultaa.
Suomen Minna Kauppi nousi suunnistuksen Nordic Tourin ja maailmancupin finaalikilpailussa Vuokatissa kolmanneksi. Kauppi nosti sijoitustaan keskimatkan takaa-ajokisassa kolme pykälää. Kisan ja samalla Nordic Tourin ja maailmancupin kokonaiskilpailun voitti Sveitsin Simone Niggli.
Sveitsin Matthias Kyburz piti johtonsa Nordic Tourin viimeisessä osakilpailussa lauantaina Vuokatinvaaralla. Takaa-ajokisassa Kyburz voitti toiseksi tulleen Ranskan Thierry Gueorgioun lopulta 49 sekunnilla. Kolmas oli Norjan Olav Lundanes, joka jäi minuutin ja neljän sekunnin päähän voittajasta. Paras suomalainen oli Fredric Portin, joka oli 19:s.
Kajaanissa kilpaillun Nordic Tourin miesten sprintin kärkisijoille ei noussut yllättäjiä. Voittajaksi puristi keväällä EM-kisoissa sprinttikultaa voittanut Ruotsin Jonas Leandersson. Toiseksi sijoittui kesällä sprintin MM-kultaa voittanut Sveitsin Matthias Kyburz.
Minna Kauppi oli ainoa suomalainen kymppisakissa suunnistuksen Nordic Tourin sprintissä Kajaanissa. Kauppi jäi kisan voittaneelle Sveitsin Simone Nigglille 26 sekuntia ja oli kahdeksas. Merja Rantanen oli yhdestoista ja Venla Niemi neljästoista.
Kuusi suomalaisnaista NORT-sprintin finaaliin.
Nordic Orienteering Tour huipentuu Kajaanin ja Vuokatin osakilpailuihin perjantaina 7.9. ja lauantaina 8.9. Perjantain sprinttikisa nähdään Yle TV2:lla klo 14.50 alkaen. Lauantainen keskimatkan kilpailu televisioidaan klo 13.25 myös TV2:lla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut vuoden 2013 suunnistuksen MM-kisojen suojelijaksi.
Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 Seuraava