Lisenssin vakuutus

Suunnistuksen vakuutuksellisen lisenssin tai Nuori Suunta-kortin lunastamalla suunnistaja saa tapaturmavakuutuksen, jonka Suomen Suunnistusliitto ottaa kaikille vakuutuksellisen lisenssin maksaneille Pohjola vakuutusosakeyhtiöstä. Myös ulkomaalainen urheilija voi lunastaa vakuutuksellisen lisenssin.

Vakuutuksellisissa lisensseissä tulee IRMAssa olla henkilön sos.turvatunnus kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön rekisteröintiä varten (koskee kotimaisia suunnistajia). Tunnusosaan merkitään vain neljä merkkiä eli joko neljä numeroa tai kolme numeroa ja ISO KIRJAIN. Vuonna 2000 tai sen jälkeen syntyneiden sos.tunnuksesta jätetään A-kirjain pois.

Myös osoitetiedot ovat välttämättömät, jotta vakuutus rekisteröityy vakuutusyhtiö Pohjolan rekisteriin ja jotta lisenssikortti voidaan postittaa henkilölle kotiin.

Vakuutus on voimassa 1.1.2017 alkaen, mikäli maksu on maksettu tammikuun aikana, myöhemmin maksettaessa maksupäivästä klo 24.00 lähtien. Vakuutus päättyy 31.12.2017.

Kaikki vakuutusasiat hoidetaan suoraan edellä mainitun vakuutusyhtiön konttoreissa.
Tiedot vakuutuksen voimassaolosta ja korvauksista selviävät seuraavista asiakirjoista:

Tapaturman sattuessa suositellaan hakeutumaan hoitoon Pohjolan hoitolaitoskumppaneille tai kiireellistä hoitoa vaativissa tapauksissa terveyskeskukseen tai sairaalan ensiapupoliklinikalle. Pohjolan hoitolaitoskumppanit selviävät Pohjolan nettisivuilta.

Toimintaohjeet  vahinkotilanteessa:

  1. Käytä Pohjolan hoitolaitoskumppaneita, mikäli mahdollista.
  2. Täytä Urheiluvahinkoilmoitus puhelimitse numerossa 0303 0303 (arkisin klo 8-18) tai verkossa osoitteessa www.pohjola.fi
    (yritys- ja yhteisöasiakkaat :: vahingot :: henkilövahingot :: vapaa-aikana :: tapaturma urheilussa ja siihen liittyvässä harjoittelussa).
  3. Korvauksenhakija maksaa hoitokulut ensin itse ja hakee Kelasta sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset. Kelasta on haettavat korvaukset 6 kk:n kuluessa siitä, kun kulut on maksettu.

Useimmat hoitolaitokset hoitavat sairausvakuutuksen Kelasta puolestasi. Tällöin korvaushakemuksen liitteeksi riittävät kopiot alkuperäisistä kuiteista. Ota mukaan Kela-kortti.

Saatuasin Kelasta korvauksen, toimita Kelan antama alkuperäinen korvauslaskelma sekä kopiot Kelaan toimitetuista kuiteista. Liitä mukaan alkuperäiset kuitit, joista Kela ei maksa korvausta sekä lääkkeiden alkuperäiset kuitit, reseptit tai niiden kopiot.

Tapaturman sattuessa Sporttiturvan asiakkailla on käytettävissä valtakunnallisen kumppaniverkoston hoitolaitosten lisäksi Helsingissä sijaitseva Omasairaala, joka hoitaa tuki- ja liikuntaelinten vammoja urheiluun keskittyvien ortopedien johdolla. Omasairaalan sairaalaverkosto laajenee, kun kesällä 2016 avataan Omasairaala myös Tampereelle.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail