Seurat

Tietoja suunnistusseuroista

Suomen Suunnistusliittoon kuului vuoden 2014 lopulla 350 jäsenseuraa. Seuroista 110 on suunnistusseuroja ja 240 on yleisseuroja, joissa on suunnistusjaosto tai vastaava. Suunnistusseuroissa ja – jaostoissa oli vuonna 2013 noin 41 000 jäsentä. Lukuun on laskettu yleisseuroissa vain suunnistusjaostojen jäsenet.

Syksyllä 2013 seuroissa oli kilpailulisenssin lunastaneita suunnistajia 12 731. Heistä 4350 oli alle 14-vuotiaita eli heillä oli Suomen Suunnistusliiton Nuori Suunta-kortti.

Vuoden 2013 tilaston perusteella kilpailulisenssin omistavista suunnistajista noin puolet on jäsenenä 40 suurimmassa seurassa. Lisenssimäärillä mitattuna suurimmat jäsenseurat ovat Helsingin Suunnistajat, Tampereen Pyrintö ja Espoon Suunta, joissa oli vuoden 2013 lopulla yli 300 kilpailulisenssiä.

Ratamestarirekisterissä oli vuoden 2014 alussa 1597 I- tai II-luokan ratamestaria, joista I-luokka oli 633:lla.

Sinettiseuroja oli vuoden 2014 lopussa 32. Uusin sinettiseura on RastiPiikkiö.

Suomen Suunnistusliiton alaiset seurat on lueteltu IRMA-palvelun seuraluettelossa, josta löytyvät myös seurojen yhteystiedot.

Seurat Hyvä Seura -hankkeessa
Vuonna 2014 aloittaneet seurat

– Mäntän Seudun Eräpirkat (seurapäivä)
– Riihimäen Suunnistajat (OSA + seurapäivä)

Vuonna 2012 aloittaneet seurat

– Tarpian Suunta (OSA + seurapäivä)

Vuonna 2011 aloittaneet seurat

– Espoon Akilles
– Suunta Jyväskylä

Vuonna 2010 aloittaneet seurat

– Turun Suunnistajat
– OK Orient
– Hyvinkään Rasti (jatko)

Vuonna 2009 aloittaneet seurat

– Jämsän Retki-Veikot
– Tampereen Pyrintö
– Lahden Suunnistajat -37

Vuonna 2008 aloittaneet seurat

– RasTiimi
– Rasti-Jussit
– Itä-Päijänteen Rasti
– RastiPiikkiö
– Rasti-Vihti
– Lapuan Virkiä
– Rajamäen Rykmentti

Vuonna 2007 aloittaneet seurat

– Suunta-Sepot
– IF Sibbo Vargarna
– Hämeenlinnan Suunnistajat
– Riihimäen Suunnistajat
– Hyvinkään Rasti

Aiemmin aloittaneet seurat, joiden hankkeet ovat päättyneet

– Lynx
– Vehkalahden Veikot
– Paimion Rasti
– Kymin Suunnistajat
– Kuopion Suunnistajat
– Hiidenkiertäjät

Edellä lueteltujen seurojen lisäksi Oman Seuran Analyysi on toteutettu useissa muissa seuroissa.

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail