| Kirjaudu : | : Haku | 
 |
Jukolan Viesti – tavoitteita ja unelmia
15.06.2011
Ensi viikonloppuna se taas tulee – Jukolan Viesti, suomalaisen
suunnistuksen keskikesän juhla. Yhteensä vajaat 15000 suunnistajaa
kiertää rasteja Ravijoen maisemissa ja uskoisin kaikkia heitä yhdistää
yksi asia: jokaisella suunnistajalla on varmasti jonkinlainen tavoite
tai unelma Jukolan viestissä. Harvoilla ja valituilla on mahdollisuus
tavoitella Jukolan Viestin voittoa. Hieman useammalla saattaa olla
mahdollisuus johtaa Jukolan viestiä jossakin vaiheessa kilpailua.
Joillakin on tavoite päästä hiidenkivelle eli 25 parhaan joukkoon,
toiset tavoittelevat paikkaa sadan sakissa. Suurimmalle osalle
tavoitteeksi riittää oman osuuden selvittäminen kunnialla.
Itse olen kiertänyt Jukolan viestejä 25 vuotta ja tuon ajanjakson
aikana olen nähnyt ja kokenut paljon. Vuosien varrella olen asettanut
itselleni ja joukkueelleni erilaisia tavoitteita. On tullut onnistumisia
ja välillä myös karvaita pettymyksiäkin. Olen myös päässyt toteuttamaan
suomalaisen suunnistajan unelmaa. Jotain erikoista ja taianomaista
tuossa kesäyössä taatusti on, kun se jaksaa sytyttää ja innostaa vuosi
toisensa jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.
Ensimmäisen Jukolani koin katsojan roolissa vuonna 1986 Kaanaan
Jukolassa. Olin tuolloin kahdeksanvuotias pikkunappula, ja olin mukana
tämän vuoden kisajärjestäjän, Vehkalahden Veikkojen kannustusjoukoissa.
Metsään ei minulla ollut asiaa, joten tavoitteet tuona Jukolan yönä
olivat aivan muilla sektoreilla. Tavoitteenani oli valvoa koko Jukolan
taikayön ajan, mutta tuolla kertaa onni ei ollut myötä. Painoin
nimittäin pääni hetkeksi turpeeseen aamuyöllä ikään kuin lepuuttaakseni
pienen hetken, ja lopulta heräsin aamulla viestin jo ratkettua.
Muistelen että pahin valvomisvastustajani, tämän vuoden Jukolan viestin
kartantekijä Janne Weckman paineli samoilla silmillä koko yön ja karvas
tappio oli tosiasia.
Kaanaan jälkeen 25 vuoden ajanjaksolle on riittänyt paljon
erilaisia Jukolaan liittyviä kokemuksia ja tarinoita. Varsinaisia
suunnistamiseen liittyviä tavoitteita pääsin asettamaan vuodesta 1993
lähtien. Niinä aikoina vertailtiin lähinnä aikaeroja oman osuuden
nopeimpiin. Tuolloin erojen mittaamiseen riitti vielä aivan tavallinen
keittiön kello. Pikkuhiljaa nuo tavoitteet kovenivat ja pääsinpä jo
juniori-ikäisenä johtamaan Jukolan Viestiä kun vuonna 1998 Siuntiossa
avausosuuden loppupään hajonnat heittivät minut hetkeksi koko viestin
kärkipaikalle. Se tunne oli ikimuistoinen, kun edessä näkyi kesäyön
hämyssä pelkkää koskematonta metsää ja takanani vilkkuivat kymmenien
ahnaasti kärkipaikkaa tavoittelevien kilpakumppaneiden valot.
Kokonaan uusi lehti omissa Jukolan Viesteissäni kääntyi vuodesta
2002 lähtien, kun pääsin Kalevan Rastin joukkueen mukana tavoittelemaan
suunnistajan suurta unelmaa eli Jukolan Viestin voittoa. Pikkupoikana
olin isäni Selänpään Jukolan karttaa hypistellyt, ja satoja kertoja
mielikuvissani itsekin Jukolan viestin voittanut. En kuitenkaan koskaan
olisi osannut arvata miten hienolta se voi tuntua kun voitto ensi kerran
kävi toteen. Sitä hurmoksellista tunnetta kelpaa vielä
kiikkustuolissakin muistella.
Nyt, kun omat Jukolan Viestini on juostu, riittää valmentajana
jokaiselle vuodelle vielä tavoiteltavaa. Myös Jukolakuume on entiseen
tapaan hyvässä nousussa näin muutamaa päivää ennen H-hetkeä. Tämän
hetken unelmana on että kaksi Kalevan Rastin joukkuetta kumartaa
Ravijoen hiidenkivellä merkkinä Jukolan Viestin kymmenen parhaan
joukkoon yltämisestä. Sunnuntaiaamuna nähdään kuinka tuon unelman kanssa
kävi.
-Antti Harju-
