| Kirjaudu : | : Haku |
Hiihtosuunnistuksen VOL-leiri pidetään 22.-25.11. Vuokatin Urheiluopistolla. Leirille on valittu 20 tyttöä ja 20 poikaa.
Seurojen palautteista on luettavissa, että seuroissa toteutettiin paljon erilaisia kehitystoimia. Hyvien kokemusten perusteella käynnistetään uusi hankekausi uusille seuroille. Haku on avoinna.
Hämeen joukkue voitti sunnuntaina juostun Kultainen kompassi -cupin finaalin Ulvilassa. 14-vuotiaiden kärki juoksi vauhdikkaassa maastossa alle 6 min / km.
Yhteislähtönä juostava finaalikilpailu kokoaa 13 ja 14-vuotiaat nuoret kisaamaan 8-henkisissä aluejoukkueissa. Kilpailuun osallistuu 18 aluejoukkuetta eri puolilta Suomea.
Ounasvaaran Hiihtoseuran nuori seitsikko oli voittoisa lauantaina Vehmaalla käydyssä Nuorten Jukolassa. Ounasvaaran Hiihtoseura otti seurahistoriansa ensimmäisen voiton Nuorten Jukolassa.
Kesän 2012 Leimaus-leirille Vuokatissa osallistui ennätykselliset 1 700 leiriläistä ja ohjaajaa. Anna palautetta leiristä. Vuoden 2013 Leimaus-leiri järjestetään Suomen urheiluopistolla Vierumäellä 11.-14.6.
Saarijärven Pullistuksen suunnistusjaostolle on myönnetty Nuoren Suomen sinettitunnus laadukkaasti toteutetusta nuorisotoiminnasta. Seuran auditointi toteutettiin toukokuussa. Sinetti luovutettiin seuralle kevään HIPPO-suunnistuskouluharjoituskauden päätteeksi Kalmarissa.
Suunnistusliiton Nuorten tiimi kannustaa perustamaan alueellisia Nuorten tiimejä. Kysy lisää oman alueesi nuorisovastaavalta.
Leimaus -leiri on päässyt hyvään vauhtiin Vuokatin urheiluopistolla. Leiriläiset ovat harjoitteleet jo kahden päivän ajan upeissa tulevien MM-kisojen maastoissa.
Kesäkuussa pidettäville VOL-leireille on tänään julkaistun on line -rankin perusteella valittu 20 tyttöä ja 25 poikaa, joilla ei vielä ollut leiripaikkaa.
Viidelle suunnistusseuralle seuratoiminnan kehittämistukea.
Suunnistuksen nuorten suurtapahtuma, Leimaus-leiri, tuo Vuokattiin 5.-8. kesäkuuta kaikkiaan 1 730 osallistujaa.
Vuokatin Leimaus-leirille ilmoittautuminen päättyy 30. huhtikuuta, joten vielä on muutama päivä aikaa ilmoittautua hauskaan menoon mukaan. Ilmoittautuminen tapahtuu leirin nettisivuilta.