
Suunnistus osallistui vuoden 2011 Suurtapahtumaan sekä SPORT-leirin muodossa että suositulla ACTION-pisteellä Olympistadionin kupeessa. Tapahtuman toteuttivat eri puolilta Suomea tulleet vpaaehtoiset nuoret.
Alla pääset näkemään, mitä kaikkea toteutettiin.
Your Move -tapahtumat järjestetään kolmella paikkakunnalla toukokuun 2012 alussa. Katso lisää.
Suunnistuksen SPORT-viikonloppuleirille ovat tervetulleita 13–19-vuotiaat suunnistajat, niin harrastajat kuin huiput. Leirille osallistuu myös SSL:n Pohjola-ryhmä, eli nuorten maajoukkue valmentajansa Jani Lakasen johdolla.Leirin keskuspaikkana on Pakilan koulu Helsingissä.
Leirillä pääset tekemään laadukkaita harjoituksia, mm. sprinttisuunnistuksen Suomenlinnassa, harjoituksen kolmen eri mittakaavan kartoilla ja uuden Kasva Urheilijaksi -ominaisuustestin. Lisäksi
- tapaat suunnistavia nuoria koko Suomesta,
- näet ja koet hienot iltaohjelmat,
- pääset kokeilemaan kymmeniä lajeja ja uudenlaisia hauskoja liikuntaratoja,
- voit valita ohjelmaasi mm. kartoitusopetusta tai suunnistuksen ohjaajakoulutusta.
Your Move -päätapahtuma-alue tarjoaa uskomattoman määrän urheilukokemuksia ja ohjelmaa, johon osallistuminen kuuluu suunnistuksen leirin ohjelmaan.
Perjantai
Majoittuminen Pakilan yläasteella n. klo 15–18.
Suunnistuksen omat avajaiset.
Suunnistustaitoluento.
Illan suunnistushärdelli "amazing race" lähimaastossa.
Lauantai
Sprinttisuunnistus, Suomenlinna.
Kolmen eri kartan ja mittakaavan suunnistus Pakilasta.
Muuta suunnistuksen valinnaista ohjelmaa, mm. kartoitusopetusta, ohjaajakoulutusta, monipuolisia fysiikkatreenejä, harjoituspalaute, valmennuksellinen luento.
Lajikokeiluja, Sporttifoorumi ja iltaohjelmaa päätapahtuma-alueella Olympiastadionilla.
Sunnuntai
Siirtyminen päätapahtuma-alueelle Olympiastadionille.
Kasva urheilijaksi -ominaisuustesti, Sporttifoorumi, messualue.
Päätapahtuma-alueen aktiviteetit leiriläisten käytössä.
Iltapäivällä liukuva kotiinlähtö suunnistajien kirjauspisteen kautta.
Suunnistuksen leiripäällikkö on Hankasalmen suunnistuslukion päävalmentaja Arto Lilja.
Ohjelma tarkentuu kevään aikana. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
SPORT-rannekkeen hintaan sisältyy suunnistuksen leirin harjoitukset ja muu ohjelma, ruokalut, julkisen liikenteen ranneke ja muut suunnistuksen ohjelmaan kuluvat kuljetukset leirin aikana. Suunnistajat liikkuvat opastetusti pienryhmissä paikasta toiseen Helsingissä.
Suunnistuksen SPORT-leirin osallistujien tulee lunastaa lisäksi majoitusranneke (pe-su), jolloin he majoittuvat Pakilan koululla lattiamajoituksessa omilla patjoilla. Suunnistusliitto osoittaa majoitusvalvojat niille nuorille, joilla ei ole huoltajaa omasta seurasta. Majoitusranneke sisältää aamu- ja iltapalat. Muualla yöpyminen tapahtuu omalla vastuulla.
Leirille voivat ilmoittautua yksittäiset osallistujat tai seuran yhteyshenkilö voi ilmoittaa osallistujien lukumäärän. Yhteyshenkilölle lähetetään myöhemmin sähköpostitse linkki tarkentavaan ilmoittautumiseen, jossa kysytään mm. sitovat henkilötiedot osallistujista ja lajikohtaisia tietoja, kuten harjoitusten tasotoive.
Ilmoittautuminen päättyy 5.5.2011. Leiriranneke maksaa 80 euroa ja majoitus pe–su 30 euroa. Majoistusvaraukset Pakilan koululle: Ville Vertainen, puh. 044 3600 845 tai e-mail: ville.vertainen(at)nuorisuomi.fi. Jäljellä olevat majoituspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ohjaajat, huoltajat ja valmentajat pääsevät mukaan edullisemmalla rannekkeella (40 €), joka sisältää lounaat, päivälliset ja kulkemiset. Lisäksi heidän tulee varata majoittuminen Ville Vertaiselta (yhteystiedot yllä). Huoltajan ranneke-ilmoittautuminen yo. linkin kautta.
Nuoret voivat ilmoittautua leirille myös ilman ohjaajaa / huoltajaa, jolloin heille nimetään ohjaaja leirin ajaksi järjestäjien puolesta.
Suunnistuksen SPORT-viikonloppuun ilmoittautuneille lähetetään tarkempi leirikirje toukokuussa. Lisätiedot: Katri Lilja, katri.lilja (a) suunnistusliitto.fi tai suunnistuksen Your Move työntekijä Kristiina Lampinen.
• Yläkoulujen, lukioiden ja ammattikoulujen liikuntapäiviä ja luokkaretkiä varten
• Valtava lajikirjo: ohjattuja lajikokeiluja, vapaata tutustumista eri lajeihin, näytöksiä
• Hullut japanilaiset -tyyppisiä toimintaratoja
• Huippuesiintyjiä, huippu-urheilijoita ja hyvää, rentoa fiilistä
• Opettajille, rehtoreille ja muulle koulun henkilökunnalle oma monipuolinen ohjelma
Suunnistuksen ACTION-esittelypiste on aivan Olympiastadionin tuntumassa.
Tule järjestämään unohtumatonta Your Move -tapahtumaa. Voit tulla järjestämään joko suunnistuksen omia lajitapahtumia
- SPORT-viikonlopun leiriä 27.–29.5. tai
- ACTION-pistettä 28.5.–1.6.
- tai Your Move yleisjärjestelyihin.
Voit tehdä yhden tai useamman vapaaehtoisvuoron. Yksi vuoro on 6 – 8 tuntia.
Koko suunnistuksen tapahtuma toteutetaan vapaaehtoisvoimin, joten panoksesi on tärkeä. Ilmoittaudu mukaan! Suunnistuksen Your Move -tapahtuman lajiosuuksia järjestävien vapaaehtoisten tulee olla 18 vuotta täyttäneitä. Koulutuksen tehtäviin saat kevään aikana.
Tiedustelut: katri.lilja (a) suunnistusliitto.fi, p. 045 134 9466.