: Haku
UK SWE FIN Intranetit

Leimaus

Leimaus-leiri on Suomen Suunnistusliiton lajitapahtuma 8-16-vuotiaille. Leiriä on järjestetty vuodesta 1995 lähtien kahden vuoden välein, vuodesta 2010 lähtien joka vuosi. Vuodesta 2012 lähtien osallistujien yläikäraja on 18-vuotta. Osallistujamäärät ovat vaihdelleet 700 ja 1 600 osallistujan välillä.

Leimaus-leiri kokoaa suunnistuksesta kiinnostuneet lapset, nuoret ja ohjaajat neljän päivän ajaksi yhteen. Leirillä on tarjolla monipuolisia ja eritasoisia suunnistusharjoituksia, oheisohjelmia sekä mahdollisuus pelailuun ja kisailuun kavareiden kanssa. Leiri huipentuu päätöspäivän leirikisaan, johon kaikki leiriläiset osallistuvat.

Seuraava Leimaus-leiri järjestetään 11.-14.6.2013 Suomen urheiluopistolla, Vierumäellä. 

Aikaisemmat ja tulevat Leimaus-leirit

1995 Partaharjun leirikeskus, Suomen Suunnistusliitto
1997 Kisakeskuksen urheiluopisto, Pohja, Suomen Suunnistusliitto
1999 Himos, Jämsä, Suomen Suunnistusliitto
2000 Ahtelan leirikeskus, Sauvo, Varsinais-Suomen Suunnistus ry.
2002 Oronmyllyn toimintakeskus, RAPSU ry
2004 Ahvenlampi Camping, Saarijärven Pullistus
2006 Vuokatin urheiluopisto ja Sotkamon Jymy, Kajaanin Suunnistajat
2008 Ikaalisten kylpylä, Ikaalisten Nouseva Voima
2010 Kuopio, Kuopion Suunnistajat
2011 Kisakeskus, urheiluopisto Kisakeskus yhdessä Karjaan Uran kanssa
2012 Sotkamo, Vuokatin Urheiluopisto ja Sotkamon Jymy
2013 Vierumäki, Suomen urheiluopisto ja Lahden Suunnistajat -37
2014 Rovaniemi, Lapin urheiluopisto ja Ounasvaaran Hiihtoseura
2015 Savonlinna, Tanhuvaaran urheiluopisto ja Olavin Rasti
2016 Ikaalinen, Ikaalisten kylpylä, Ikaalisten Nouseva Voima