| Kirjaudu : | : Haku |
Pyöräsuunnistuksen EM-viesti sujui suomalaisilta mainiosti. Puolan Zamoscissa ajetussa kisassa Suomi otti sekä miesten että naisten kultaa, jopa ylivoimaisella erolla seuraaviin.
Pekka Niemi ja Ingrid Stengård pitivät Suomen mitalikannassa pyöräsuunnistuksen EM-kisojen keskimatkalla Puolassa. Niemi otti EM-hopeaa ja Stengård pronssia.
Suomi otti kaksi mitalia EM-pyöräsuunnistuksen avausmatkalta: Jussi Laurila otti kultaa ja Juuso Jutila pronssia. Naisten kisa mitätöitiin ja ajetaan uudelleen torstaina.
Nuorten MM-kilpailut järjestetään 30.6.-7.7.2013 Tsekeissä.
Naiset lähtevät takaa-ajoasemista NORT:n päätösmatkaa.
Nuorten joukkue Tsekin MM-kilpailuihin valitaan tulevan viikon aikana.
Suomalaiset ovat valmiita taistelemaan hyvistä sijoituksista perjantaina ja lauantaina Turussa ja Kaarinassa suunnistettavissa NORT:n osakilpailuissa.
Nuorten pitkän matkan katsastukset käytiin Tsekeissä keskiviikkona.
Mårten Boströn taisteli itsensä finaaliin Nordic Tourin kolmannessa osakilpailussa Tukholmassa.
Nuorten MM-katsastukset ovat käynnissä Tsekeissä. Tiistaina käytiin keskimatkan kilpailu MM-keskimatkan maastoja vastaavissa olosuhteissa.
Nordic Tourin kolmas osakilpailu, Tukholmassa kilpailtava pudotussprintti, alkoi suomalaisittain alavireisesti. Vain Mårten Boström ja Ulrika Uotila pääsivät karsinnoista jatkoon ja iltapäivän semifinaaleihin.
Kinni esitti vahvaa suunnistusta sateessa juostulla keskimatkalla. Pajunen oli parhaana miehenä 18:sta.
Sveitsiläiset voitokkaina Norjassa suunnistetussa sprintissä.
Flunssa pakotti jyväskyläläisen lepuuttelemaan maailmancupin tulevat osakilpailut.
Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 Seuraava