| Kirjaudu : | : Haku |
Ratamestari Samuli Launiainen uskoo, että MM-Vuokatissa molempien metsämatkojen voittamiseen tarvitaan todellinen yleissuunnistaja.
Lauantaina Espoossa käynnistyvä suunnistuksen Huippuliiga aloittaa suunnistuksen tv-vuoden, sillä Ylen kanavilla nähdään ennätysmäärä suunnistuslähetyksiä. Yle televisioi kaikki Huippuliigan neljä osakilpailua huhti-toukokuussa, kolme maailmancupin osakilpailua sekä Jukolan viestin kesäkuussa ja vielä kauden kruununa MM-kisat Vuokatista.
Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Taini on tyytyväinen kahden kuukauden leirikeskustoimintaan Etelä-Espanjassa.
Norjalainen Eivind Tonna jatkaa Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueen peräsimessä. Tonna ja Suomen Suunnistusliitto ovat sopineet kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Suunnistuksen supervuosi käynnistyy runsaan viikon kuluttua lauantaina Espoossa, kun Espoon Suunnan isännöimä Huippuliiga starttaa liikkeelle. Huippuliiga palaa pienen tauon jälkeen suunnistuksen kisakalenteriin tiiviinä neljän kilpailun sarjana.
Suunnistuksen pohjoismainen kiertue, Nordic Tour kilpaillaan kesäkuussa näillä näkymin viimeistä kertaa. NORTin järjestelyistä vastanneet Suomen, Ruotsin ja Norjan suunnistusliitot ovat päättäneet, ettei NORT jatku nykymuodossaan kesäkuun kiertueen jälkeen.
Suomen Suunnistusliiton liittovaltuusto vahvisti toimintakertomuksen ja hieman yiljäämäisen tilinpäätöksen kokouksessaan lauantaina 6.4. Helsingissä Valo-talolla.
Staffan Tunis ja Liisa Anttila voittivat lauantaina Torniossa hiihtosuunnistuksen SM-erikoispitkän mestaruudet.
Särkänniemi-suunnistus on tänä vuonna osa MTV3:n Junioriliigaa.
Mervi Pesu ja Ville-Petteri Saarela ottivat SM-keskimatkan mestaruudet Alajärveltä.
Janne Häkkisen hopea ja Staffan Tunisin pronssi täydensivät suomalaisten värisuoran pitkällä matkalla. Häkkiselle hopea oli uran ensimmäinen henkilökohtainen mitali.
Mervi Pesu voitti hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa kultaa pitkältä matkalta. Voitto oli Pesun uran ensimmäinen henkilökohtainen mestaruus.
Suomen miehet hiihtivät pronssille hiihtosuunnistuksen MM-viestissä Kazakstanissa. Voiton vei Venäjä ja toiseksi kilpailussa venytti Ruotsi.
Naisten viestijoukkue saavutti pronssia MM-viestissä Kazakstanissa. Viestin voiton vei Venäjä ja toiseksi tuli Ruotsi. Suomen joukkueessa hiihtivät Milka Leppäsalmi, Marjut Turunen ja Mervi Pesu.
Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 Seuraava