| Kirjaudu : | : Haku |
Suomen joukkue Itävallassa Innsbruckissa 8.-12. elokuuta suunnistettavaan Euromeetingiin on valittu.
Minna Kauppi on Suomen ykköstoivo lauantaina Sveitsin Lausannessa alkavissa suunnistuksen MM-kisoissa. Kauppi tietää sen itsekin ja sanoo avoimesti, että hakee alppimaisemista kultaa.
Nuorten MM-kisojen keskimatkalla Ruotsin Tove Alexandersson otti ennakkosuosikille kuuluvan kultamitalin tytöissä, mutta poikien puolella nähtiin iso yllätys, kun uusiseelantilainen Matt Ogden voitti poikien kilpailun. Tytti Kirvesmies oli parhaana suomalaisena kuudes. Elisa Mäkinen oli kahdeksas.
Nuorten MM-kisoissa Slovakiassa karsittiin huomiseen keskimatkan finaaliin.
Nuorten MM-kisoissa Slovakiassa Kirsi Nurmi voitti pitkän matkan kahdella ja puolella minuutilla. Vain Nurmi selvisi 7,7 kilometrin radasta tunnissa, sillä voittoaika oli 57.55. Nurmi sijoittui eilisessä nuorten MM-sprintissä neljänneksi.
Nuorten MM-kisojen avausmatkalla Kirsi Nurmi suunnisti neljänneksi. Nuorten MM-kilpailut jatkuvat maanantaina pitkällä matkalla.
Suomen pojat ottivat suunnistuksen nuorten EM-kisoista viestihopeaa. Suomen tyttöen joukkue oli kuudes.
Eeli Viholainen avasi hopeallaan Suomen mitalitilin nuorten EM-kisoissa Ranskassa. Muutenkin pitkän matkan kokonaispanos oli erityisesti Suomen pojilla hieno.
Fredric Portin voitti keskiviikkona suunnistetun miesten ja Minna Kauppi naisten pitkän matkan MM-katsastuksen.
Suomalaiset suunnistajat katsastivat tiistaina MM-joukkueen paikkoja keskimatkalla. MM-katsastusten voitot menivät Hannu Airilalle ja Saila Kinnille.
Venla Niemi suunnisti maailmancupin sprintissä Sveitsissä neljänneksi, mikä on hänen uran paras sijoitus maailmancupissa. Miesten kilpailussa Tuomas Tervo oli 16.
Tänään 24.6. kilpailtava maailmancupin sprintti St. Gallenissa Sveitsissä on viimeinen kansainvälinen kilpailu ennen MM-kisoja. Kilpailusta on luvassa GPS-seuranta, online-tulokset ja web TV-kuvaa.
Minna Kauppi suunnisti toiseksi maailmancupin keskimatkalla Sveitsissä. Venla Niemi ja Pasi Ikonen olivat molemmat 11. ja Jarkko Huovila 12.
Suunnistajien kesäkausi jatkuu kiireisenä kohti Sveitsiä, sillä viikonloppuna jatkuu maailmancup ja heti perään suomalaiset katsastavat alppimaisemissa MM-joukkuettaan viimeisissä katsastuksissa.
Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 Seuraava