Suunta Jyväskylä ja Haapamäen Urheilijat hiihtosuunnistuksen viestimestareiksi

Suunta Jyväskylä palasi miehissä kultakantaan ja Haapamäen Urheilijat ylsi uudella järjestyksellä naisten mestariksi hiihtosuunnistuksen SM-viesteissä Sotkamossa.

Suunta Jyväskylä hiihti ja suunnisti järjestyksessä Tommi Reponen, Misa Tuomala ja Janne Häkkinen, Haapamäen Urheilijoiden mestarit olivat Sanna Pusa, Sonja Mörsky ja Milka Reponen.

Miesten mestareilla oli tavoitteena palauttaa Suunta Jyväskylä kultakantaan, kun edellisvuosi sujui ilman voittoa. Nyt mestaruus tuli 1.31 minuutin erolla SK Pohjantähteen.

– Aika selkeä johto oli, ja sen mukaan lähdin hiihtämään. Reitinvalintapätkät tein varman päälle, mahdollisimman helpolla suunnistuksella. Ei tarvinnut miettiä ratkaisun paikkoja, Häkkinen tuumi.

Hän sai hiihtää rennosti, sillä joukkuekaverit pohjustivat mestaruutta mainiosti.

– Ihan hyvä päivä, ei mitään kummempaa. Ihan tyytyväinen, oli perustyötä alusta loppuun, Reponen sanoi.

Tuomala on ollut EM-kisojen jälkeen flunssassa, mutta sai pari treeniä ennen viikonloppua tehtyä ja jätti keskimatkan kisan väliin.

– Oli aika tasaista ja tarkkaa suunnistusta, ei mitään ihmeitä, hän sanoi.

Haapamäen Urheilijoillakin tavoite oli voitto, ja se tuli samalle kolmikolle nyt kolmannen kerran. Järjestys oli kuitenkin uusi, sillä Pusa aloitti ensimmäistä kertaa.

– Ihan hyvä järjestys tämä taisi olla. Oli ihan OK sujuvaa, parempaa kuin eilen. Muutama virhe tuli, mutta tasapainoinen osuus, Pusa sanoi.
Mörsky iloitsi hyvästä vireestään.

– Eka kisa tälle kaudelle, kun oli nautintoa koko matka, hän sanoi.

Pusan ja Mörskyn tavoin myös Reposella on ollut flunssaa, muttei ollut huolissaan ankkuriosuudelle lähtiessään.

– Oli paljon vaikeampia reitinvalintoja tänään, ei niin suoraviivaista toteutusta kuin eilen. Hyvä viestirata, sai kyllä keskittyä. Fyysisesti oli paljon parempaa kuin eilen, Reponen sanoi.

Järjestäjien tulospalvelussa oli teknisiä ongelmia, ja siitä johtuen tulosten valmistuminen viivästyi Järjestäjien mukaan ohjelmisto jumittui ensimmäisen osuuden jälkeen, eivätkä ajat kirjautuneet oikeisiin kohtiin. Kaikki sarjat käytiin käsin läpi, mikä viivästytti virallisten tulosten valmistumista.

Tulokset:
Sotkamo:
Hiihtosuunnistuksen SM-viestit:

Miehet (10,9+10,6+10,6 km): 1) Suunta Jyväskylä (Tommi Reponen, Misa Tuomala, Janne Häkkinen) 1.36.06, 2) SK Pohjantähti (Samuli Schroderus, Santeri Schroderus, Aleksi Karppinen) 1.37.37, 3) Kuusamon Erä-Veikot (Juha Martikainen, Teemu Tauriainen, Santeri Aikio) 1.40.51.
Naiset (8,9+8,9+8,9 km): 1) Haapamäen Urheilijat 1.34.43 (Sanna Pusa, Sonja Mörsky, Milka Reponen), 2) Kouvolan Suunnistajat (Mirka Suutari, Säde Suutari, Tuuli Suutari) 1.40.51, 3) SK Vuoksi (Liisa Nenonen, Roosa Similä, Marjut Turunen) 1.41.31.

Kaikki tulokset