Nuorten EM-kisoista kolme mitalia

Akseli Virtanen ja Samuli Peltola ottivat kaksoisvoiton nuorten poikien hiihtosuunnistuksen EM-keskimatkalta, tytöissä Maria Hoskari hiihti pronssille. Nuorten naisten MM-kilpailussa Siiri Saalo ja Veera Klemettinen jakoivat neljännen sijan.

NMM-mitali jäi lähelle

 

Nuorten MM-mitali jäi tällä kertaa suomalaisilta reilun puolen minuutin päähän, sillä suomalaiskaksikko Siiri Saalo ja Veera Klemettinen jakoivat neljännen sijan aurinkoisessa kelissä Bulgariassa käydyllä NMM-keskimatkalla. Kilpailun voiton otti venäläiskaksikko Marina Vjatkina ja Veronika Kalinina ennen Norjan Marlin Haavengenia.

Veera Klemettinen oli tyytyväinen suoritukseensa ja sijaansa, mutta Saalolla jäi jossiteltavaa enemmänkin.

– Menin kasi rastilta suoraa neloselle ja siinä tuli varmaan puoli minuuttia virhettä.  Ärsyttävä virhe, Saalo manaili.

– Tänään oli perustekemistä ja suunnistuksellinen rata monine oikoineen, mikä sopi minulle. Yksi paha kaatuminen tuli, mutta muuten ihan ok suoritus. Sijaan voin olla tyytyväinen, Klemettinen totesi.

Miehissä paras suomalainen oli Aapo Viippola, joka sijoittui yhdeksänneksi.

– Ihan hyvä tuo oli, vaikka ei yhtä hyvä suoritus kuin eilen. Hankikanto oli kohtuullisen hyvä, vaikka alkoikin jo vähän pettää. Muutamalla rastilla leima jäi ottamatta ja jouduin palaamaan, mm. viimeisellä rastilla sekunteja menettänyt loppupään lähtijä Viippola pohdiskeli aurinkoisen kelin vaikutusta suoritukseen.

Miesten mitalit ottivat Norjan Jörgen Baklid,  Ruotsin Henning Sjökvist ja Sveitsin Nicola Muller.

Virtaselle EM-kultaa

Suomalaisittain päivän ilon aihe oli 17-vuotiaiden EM-keskimatkalta saavutetut kolme mitalia. Kirkkaimman mitalin, EM-kullan nappasi itselleen kilpailujen ensikertalainen Akseli Virtanen.

– Mestaruus tuntuu ehdottoman hyvältä, vaikka ei sitä meinää vielä tajutakaan. Kaikki on minulle niin uutta, kun eilen oli vasta ensimmäinen kansainvälinen startti. Voittoa en osannut odottaa, mutta tänään mestaruuden ratkaisi varmasti kova vauhti ja se, että pystyin hiihtämään muita kovempaa, Virtanen pohdiskeli yllätysmestaruuttaan.

Suomalaismiesten hyviä sijoituksia täydensi Samuli Peltolan hopea. Peltola hävisi joukkuetoverilleen vain 9 sekuntia.

– Mitali oli tavoite, joten kyllä se hyvältä tuntuu. Virheitä ei tullut, mutta yksi huono reitinvalinta, kun en muistanut, että metsässä on niin huonosti lunta. Kyllä tähän voi kaiken kaikkiaan olla tyytyväinen, Peltola pohdiskeli.

NEM-pronssia otti Venäjän Ivan Tokarev yhdeksän sekuntia Peltolaa hitaampana.

Naisten EM-pronssille nousi vasta 15-vuotias Maria Hoskari. Nuoresta iästä huolimatta Hoskari on mukana jo toisissa nuorten EM-kilpailuissaan ja mitali oli hänellä selkeänä tavoitteena.

– Tämä oli minulle ensimmäinen henkilökohtainen mitali ja se tuntuu hyvältä. Virheitä ei tullut enkä kaatunut kertaakaan. Rata oli aika suoraviivaista menemistä. Vielä vaan vähän vauhtia lisää, Hoskari pohdiskeli olisiko suorituksessa jäänyt jotain parannettavaa.

Muista suomalaisista Aino Rantala oli viides ja Liisa Peltonen kuudes.

Täydelliset tulokset: http://esoc2018.bg/middle/

NMM- ja NEM-kilpailut jatkuvat välipäivän jälkeen käytävällä pitkällä matkalla.

Nuorten MM-hiihtosuunnistus, keskimatka, Velingrad Bulgaria

Naiset: 1) Marina Vjatkina RUS 23.06, 2) Veronika Kalinina RUS 24.01, 3) Marlin Haavengen NOR 24.35, 4) Siiri Saalo FIN 25.07, 4) Veera Klemettinen FIN 25.07, 6) Daria Shupikova RUS 25.21, … , 13) Henna Pylvänäinen FIN 26.34, 15) Liisa Nenonen FIN 27.21, 19) Satu Tuomisto FIN 27.52, 24) Maiju Kovanen FIN 29.08
Miehet: 1) Jorgen Baklid NOR 21.32, 2) Henning Sjökvist SWE 23.18, 3) Nicola Muller SUI 23.56, 4) Martin Penchev BUL 24.06, 5) Igor Linkevich RUS 24.09, 6) Robin Salen SWE 24.40, … , 9) Aapo Viippola FIN 25.11, 12) Roni-Ville Rissanen 25.41, 14) Henrik Asklöf FIN 25.46, 31) Tomi Nykänen FIN 29.13, Väinö Kotro kesk.

Nuorten EM-hiihtosuunnistus, keskimatka, Velingrad Bulgaria

Tytöt: 1) Alina Niggli SUI 18.21, 2) Zoya Tsernih RUS 18.50, 3) Maria Hoskari FIN 19.01, 4) Olesia Riazanova RUS 19.08, 5) Aino Rantala FIN 19.29, 6) Liisa Peltonen FIN 20.02, … , 8) Heta Virtanen FIN 21.08,
Pojat: 1) Akseli Virtanen FIN 21.00, 2) Samuli Peltola FIN 21.09, 3) Ivan Tokarev RUS 21.18, 4) Gian Andri Müller SUI 21.40, 5) Ilja Glukih RUS 21.41, 6) Artemi Dorma RUS 21.56, … , 21) Seeti Salonen FIN 28.12, Matias Maijala FIN hyl.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail