Kooveen huiput hyvällä asialla

Kooveen huippusuunnistajat heittävät kovan haasteen itselleen ja muille: he lahjoittavat Jukolan viestin kärkisijoista Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle potin uuteen lastensairaalaan ja haastavat yritykset mukaan kampanjaan.

Kooveen suunnistuksen kärkijoukkueet haastavat yritykset mukaan lahjoittamaan summan, joka riippuu joukkueiden menestyksestä tulevassa Jukolan viestissä 2018. Myös Kooveen Venlojen joukkue on täysillä mukana haasteessa. Lahjoitussumma vaihtelee sijoituksen mukaan, mutta huippusuoritusta lähdetään hakemaan niin kisassa kuin keräyksessäkin. Kärkisijasta lahjoitetaan Jussi-joukkueesta 700 € ja Venla-joukkueesta 400 €.

Yritysten lisäksi myös yksityishenkilöt voivat myös osallistua tulemalla mukaan ”joukkueeseen”, eli haasteeseen voi vastata myös omana itsenään sillä summalla jonka haluaa panna likoon hyvän asian puolesta.

– Tavoitteena on kerätä merkittävä summa. Tietääkseni amatööriurheilussa ei ole vastaavaa tehty – jos tämä oikeasti onnistuu, saamme myös uusia kannustajia, uskoo Kooveen manageri Raimo Arvola.

Lisätietoja Kooveen nettisivuilla.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail