Ensimmäinen suunnistuksen SM-sprinttiviesti järjestetään keväällä 2018 Keravalla

Keravan Urheilijat järjestää ensimmäistä kertaa uusimman suunnistuksen SM-kilpailun eli SM-sprinttiviestin sunnuntaina 27.5.2018.

Kyseinen kilpailumuoto lisättiin lajisääntöjen kautta ohjelmaan keväällä. Syksyn kuluessa liiton tapahtumaryhmä ja liittohallitus ovat käsitelleet asiaa kokouksissaan ja päätyneet alla esitettyyn sarjajakoon sekä toteutustapaan.

Sarjoja on neljä ja joukkueiden määrä per sarja on rajoitettu. Kussakin neljässä sarjassa kilpailee enintään 33 joukkuetta. Liitto on päättänyt kuinka monta joukkuetta kukin suunnistusalue voi nimetä sarjoihin. Uusimaa, Varsinais-Suomi, Häme ja FSO voivat nimetä kolme joukkuetta kuhunkin sarjaan ja muut alueet kaksi joukkuetta kuhunkin sarjaan.

Alueiden tehtävänä on nimetä joukkueet, jotka voivat olla puhtaita seurajoukkueita tai alueen seurojen suunnistajista koottuja yhdistelmäjoukkueita. Alue voi nimetä samaan sarjaan seurajoukkueita ja/tai aluejoukkueita, kukin alue tekee itse oman valintansa.

Kussakin joukkueessa on neljä osuutta ja neljä suunnistajaa, kaksi miestä ja kaksi naista. Osuuksien jakautumisesta miesten ja naisten kesken ilmoitetaan keväällä.

Sarjat ovat H/D18, H/D21, H/D40 ja H/D55. Sarjojen ikämääritykset ovat henkilökohtaisia sarjoja vastaavat. Suunnistajan on lajisäännön mukaisesti oltava vähintään 14-vuotias.

Kukin alue päättää itse millä perusteella se joukkueet nimeää. Alue voi järjestää esimerkiksi karsintoja tai alue voi päättää joukkueet rankilistan avulla. Alueiden avuksi tehdään suunnistuksen vuoden 2017 loppurankista (kokonaisranki ja sprinttiranki) aluekohtaiset listat. Samanlainen lista tehdään myös keväällä 2018 online-rankista.

Sarjojen osanottajamäärän rajoituksella halutaan varmistaa kilpailun turvallinen ja tasapuolinen toteuttaminen. Tämä voisi vaarantua, mikäli yhtä aikaa lähtevien joukkueiden määrä olisi hyvin runsaslukuinen.

Sarjojen määrä on rajattu vuoden 2018 osalta neljään, jotta kisamuodosta ja sen toteutuksesta saadaan kokemuksia. Sarjojen ikärajoja määritettäessä on otettu huomioon SM-sprintteihin viime vuosina osallistuneiden suunnistajien jakauma alueittain ja ikäryhmittäin.

Joukkueiden ilmoittamisesta ja muista käytännön asioista tiedotetaan kevään kuluessa.

 

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail