Ojanaholle nuorten MM-kultaa keskimatkalta

Olli Ojanaho avasi Suomen mitalitilin heti kisojen avausmatkalla, ottaen keskimatkan kultaa 1.21 erolla toiseksi tulleeseen Norjan Audun Heimdaliin. Pronssille suunnisti Ruotsin Simon Imark. Ojanahon voitto irtosi hallitulla suorituksella.

-Oli aika varma fiilis. Olin luottavainen oman kunnon suhteen ja tiesin että alku menee hyvin ja varmaan taistellaan tosi hyvistä sijoista.

Paikoin peitteinen ja pienipiirteinen maasto vaati tänään tarkkuutta ja huolellisuutta.

-Rata oli selvästi vaativampi kuin eilinen karsinta.  Keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään.

Tuleviin kisoihin Ojanaho aikoo valmistautua samalla kaavalla, ottamatta turhia etukäteispaineita.

-Ei noiden muiden juoksuihin voi vaikuttaa. Yritän vaan itse juosta mahdollisimman hyvät ajat niillä radoilla mitä annetaan lähdössä käteen.

Toiseksi parhaan suomalaisen, yhdeksänneksi sijoittuneen Aleksi Sorsan suunnistus sujui, mutta vauhtia jäi vielä varastoon tulevillekin kisapäiville.

-Suunnistus oli ihan hyvää, mutta en saanut vauhtia missään vaiheessa rataa ollenkaan päälle. Se jäi harmittamaan etten päässyt läheskään omaa kisavauhtia juoksemaan tänään.

Veera Klemettinen taisteli NMM-pronssia

Myös naisten kilpailuissa saatiin mitalijuhlat, kun 18-vuotias muuramelainen, Suunta Jyväskylää edustava Veera Klemettinen otti keskimatkan pronssia. Ensimmäinen suunnistuksen arvokisamitali lämmitti viime vuonna terveysongelmista kärsinyttä nuorta naista.

– Tuntuu tosi hienolta olla nuorten MM-mitalisti varsinkin viime vuoden ongelmien jälkeen, Klemettinen iloitsi.

Klemettinen nautti suunnistushaasteista, joita tamperelaismetsä tarjosi roppakaupalla.

– Alku sujui hyvin, mutta varvauksen jälkeen tuli pieniä virheitä, sillä aloin olla jo väsynyt. Tänään oli kivempaa, sillä suunnistus oli haastavampaa, kun eilen, kilpailusta nauttinut nuori nainen iloitsi.

Kilpailun voitti viime vuoden moninkertainen nuorten MM-mitalisti, sveitsiläinen Simone Aerbersold. Viime vuoden Tampereen Pyrintöä edustanut nainen iloitsi voitostaan.

– Suoritus ei ollut täydellinen, mutta tämä hetki on. Olen tosi onnellinen, että pystyin jälleen voittamaan, Aebersold juhli.

Hopeaa kilpailuissa otti Ruotsin Linnea Golsater. Hyviä suorituksia nähtiin myös lopussa isoon virheeseen sortuneelta Lotta Eerolalta, joka oli 11. ja Amy Nymalmilta joka oli 12.

– Kai tämä oli ihan hyvä ensimmäiseksi MM-startiksi. Kilpailusta jäi karvas maku lopun virheen takia, Eerola harmitteli.

Nuoret jatkavat MM-mitalien metsästystä huomenna sprinttimatkalla.

Suunnistuksen nuorten MM-kisat, Tampere
Keskimatkan tulokset:
Miehet: 1) Olli Ojanaho FIN 23.47, 2) Audun Heimdal NOR 25.08, 3) Simon Imark SWE 25.50, 4) Matthieu Perrin FRA 25.51, 5) Anton Forsberg SWE 26.18, 6) Isac von Krusenstjänra SWE 26.19, 9) Aleksi Sorsa FIN 26.32, 16) Akseli Ruohola FIN 28.28, 19) Topi Syrjäläinen FIN 28.48, 23) Ollipekka Heikkilä FIN 29.21, 48) Tuomas Heikkilä FIN 34.57.

Naiset: 1) Simona Aebersold SUI 23.15, 2) Linnea Golsater SWE 24.29, 3) Veera Klemettinen FIN 25.03, 4) Victoria Hästad Björnstad NOR 25.14, 5) Sofie Bachmann SUI 25.39, 6) Sanna Fast SWE 25.47, 11) Lotta Eerola FIN 26.54, 12) Amy Nymalm FIN 27.05, 16) Anu Tuomisto FIN 27.56, 23) Alexandra Enlund FIN 29.32, 33) Inka Nurminen FIN 30.34.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail