Suomen nuorille MM- ja EM-viestikultaa

Suomen nuoret miehet päättivät upeasti kisaviikkonsa Portugalin Mealhadassa nuorten MM-viestikultaan (20-v) sekä nuorten EM-viestikultaan (17-v). Viestit käytiin alkuviikon sprinttikilpailun tyyppisessä tasaisessa ja urbaanimmassa maastotyypissä joka oli suomalaisille tuttu ja sopiva maastotyyppi.

Molemmat nuorten miesten viestit sujuivat suomalaisilta saman kaavaan mukaan; varmat aloitusosuudet ja loppuosuuksilla tiukoilla sekuntikamppailuilla kärkeen. Nuorten miesten suorituksen arvoa nostaa myös se, että molemmilla joukkeilla oli ennakkosuosikin paineita jotka kestettiin kuitenkin hienosti.

20-vuotiaiden MM-joukkueessa Sakari Puolakanaho ja Sauli Pietikäinen olivat ajaneet näissä kisoissa jo mitaleille mutta Petrus Hanhijärvelle mitali oli ensimmäinen arvokisamitali.

– Sovittiin että mennään kovaa eikä pummata. Rennosti omaa työtä vaan. On hienoa voittaa porukalla kultaa, iloitsi MM-kisojen ensikertalainen Petrus Hanhijärvi.

Ykkösjoukkueen lisäksi Suomen kakkosjoukkue ajoi miesten 20-vuotiaiden kisan neljänneksi mutta tuloksissa huomioidaan vain maan paras joukkue. Suomen 20-vuotiaat naiset ajoivat viidenneksi mitalien mennessä Tsekkiin, Venäjälle ja Liettuaan.

Pojat17KultaaPysu2016
Pojat (17-v) kultamitalistit.

17-vuotiaiden poikien joukkueessa Teemu Kaksonen ja Eerik Nurminen olivat ajaneet viikon aikana mitaleille mutta Juha Liljalle viestikulta oli kisojen ensimmäinen mitali.

– Venäläinen tuli koko ajan perässä ja siinä oli kovaa kaksintaistelua. Meillä oli eri hajontojakin mutta olin lopussa vahvempi, summasi kultajoukkueen ankkuri Eerik Nurminen.

17-vuotiaiden tyttöjen joukkue päätti kisaviikkonsa myös mallikkaasti sijoittuen neljänneksi vain reilu puoli minuutti pronssimitalista.

Tulokset

Pyöräsuunnistuksen nuorten (20-v) MM-kisat, Portugali
Viesti
Miehet: 1) FIN 1.29.29 (Sakari Puolakanaho, Petrus Hanhijärvi, Sauli Pietikäinen), 2) CZE 1.29.57 (Jan Hasek, Matyas Ludvik, Martin Kanta), 3) RUS 1.31.41 (Juri Balev, Alexander Kulgavij, Leonid Tsvetkov), 4) FRA 1.33.15, 5) ITA 1.38.49, 6) POL 1.39.59.
Naiset: 1) CZE 1.39.02 (Vilma Kralova, Andrea Kamenikova, Veronika Kubinova), 2) RUS 1.40.01 (Alena Fedosejeva, Alexandra Dimova, Olga Mihailova), 3) LTU 1.48.11 (Viktorija Michonovic, Patricija Joana Babrauskaite, Egle Rubazeviciute), 4) FRA 1.48.12, 5) FIN 1.52.08 (Jutta Nurminen, Julia Korhonen, Jonna Juva), 6) AUT 1.54.49.

Pyöräsuunnistuksen nuorten (17-v) EM-kisat, Portugali
Viesti
Pojat: 1) FIN 1.28.32 (Juha Lilja, Teemu Kaksonen, Eerik Nurminen), 2) RUS 1.28.34 (Valeri Rodin, Danil Buzovkin, Pavel Radjvanjuk), 3) SWE 1.35.42 (Joel Emtsson, Axel Eriksson, Gustav Jonsson), 4) DEN 1.39.49, 5) POL 1.46.08, 6) POR 2.00.11.
Tytöt: 1) FRA 1.29.31 (Marine Denoual, Lisa Tilly Lucie Rudkiewicz), 2) RUS 1.33.14 (Lidia Jakushina, Anastasia Gherednikova, Maria Oparina), 3) SWE 1.37.55 (Erica Olsson, Elin Haall, Emmy Albinsson), 4) FIN 1.38.28 (Kaarina Nurminen, Eveliina Välimaa, Saara Yli-Hietanen), 5) POR 2.08.13.