Suomelle nuorten MM-viestikultaa

Hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kisat päättyivät lauantaina Itävallassa Suomen naisten viestijuhliin. Suomi otti nuorten MM-viestikultaa joukkueella Maiju Kovanen, Liisa Nenonen, Tuuli Suutari. Lisäksi Suomi sai 17-vuotiaiden nuorten EM-kisoissa viestihopeat sekä tytöissä että pojissa.

Suomen viestikulta heltisi tasaisen ja varman suorituksen jälkeen. Maiju Kovanen avasi viestin mainiosti ja vaihtoi neljäntenä pari minuuttia kärjestä.

– Osuus meni tosi hyvin. Ykköselle tein pienen pummin ja jouduin hiihtämään muita kiinni. Kiersin paljon isoja luistelu-uria pitkin ja se oli kannattavaa, Kovanen sanoi tyytyväisenä omaan osuuteensa mitalitaistossa.

Toisella osuudella Liisa Nenonen aloitti hieman hermoillen, mutta nosti lopulta tasoaan ja Suomen sijoitusta toiseksi.

– Ensimmäisillä tiheillä urilla tuli hermopummit, mutta sitten oli vain hiihdettävä paremmin. Tänään meidän voiton salaisuus oli joukkueen tasaisuus: kaikki hoitivat osuutensa hyvin, Nenonen kertasi.

Ankkuriosuudelle Tuuli Suutari lähti toisena Ruotsin jälkeen. Kärkipaikka vaihtui jo radan alkuosalla ja Suutari varmisti MM-kullan osoitteen varmalla ja rauhallisella suunnistuksellaan.

– Maltoin taas tiheämmässä urastossa rauhoittaa ja vauhtia kiihdytin hiihtopätkillä. Kuulin vasta viimeisellä rastilla tilanteen – oli kyllä hieno tulla maaliin, Suutari hymyili.

Ero maalissa toiseksi tulleeseen Norjaan oli pari minuuttia. 20-vuotiaiden poikien sarjassa Suomen 1- ja 2-joukkueet kävivät tasaisen taiston mitaleista. Lopulta 2-joukkue Tommi Härkönen, Antti Saikko ja Samuli Schroderus oli neljäs minuutin pronssi-Ruotsille jääneenä. Kisan voitti ylivoimaisesti Venäjä ja Norja oli toinen.

Niilo Ojanaho (vas.), Pyry Hyppölä ja Väinö Kotro - EM-hopeahymyt.
Niilo Ojanaho (vas.), Pyry Hyppölä ja Väinö Kotro – EM-hopeahymyt.

Suomen panos 17-vuotiaiden EM-viestissä oli myös mainio, sillä sekä tytöt että pojat ottivat EM-hopeaa. Pojat (Väinö Kotro, Niilo Ojanaho, Pyry Hyppölä) olivat viestissä pitkään jopa kultataistelussa, mutta ankkuriosuudella ennakkosuosikki Venäjä meni menojaan.

– Hieno ottaa uran ensimmäisissä arvokisoissa hopeaa, Väinö Kotro iloitsi.

Hyppölä otti ankkuriosuuden lopussa mittaa kisojen kolminkertaisesta mestarista Sveitsin Nicola Mülleristä. Kaksikko kävi värikkään taistelun, joka lopulta kääntyi suomalaisen eduksi, kun Müller hätäili toiseksi viimeisellä rastilla leimauksen kanssa ja joutui palaamaan rastille.

– Siinä vaiheessa tiesin, ettei hän enää pysty hopeasta haastamaan. Venäjä oli tänään saavuttamattomissa, Hyppölä tunnusti.

Tyttöjen joukkue Siiri Saalo, Henna Pylvänäinen ja Sanni Oikkonen nousi avausosuuden vaikeuksien jälkeen hopeataisteluun ja Oikkonen sai kärkijoukkue Venäjää jo kiinni, mutta takaa-ajo tyssäsi reitinvalintavirheeseen.

– Otin alkuviikon heikkojen suoritusten jälkeen tänään varman päälle ja virheitä ei tullut, iloitsi viikon ensimmäisen mitalinsa saanut Henna Pylvänäinen.

Vuoden kuluttua nuorten MM- ja EM-kisat kilpaillaan Imatralla.

Siiri Saalo (vas.), Henna Pylvänäinen ja Sanni Oikkonen ottivat Suomelle nuorten EM-hopeaa.
Siiri Saalo (vas.), Henna Pylvänäinen ja Sanni Oikkonen ottivat Suomelle nuorten EM-hopeaa.

Hiihtosuunnistuksen nuorten (20v) MM-kisat, Obertilliach Itävalta

Naiset: 1) FIN 1.33.26 (Maiju Kovanen, Liisa Nenonen, Tuuli Suutari), 2) NOR 1.35.34 (Tilla Farnes Hennum, Ragnhild Hjermstad, Anine Ahlsand), 3) SWE 1.36.23 (Klara Yngvesson, Ida Nordlund, Isabel Salen), 4) RUS 1.33.06, 5) EST 1.44.07, 6) CZE 1.49.30.

Miehet: 1) RUS 1.18.25 (Aleksander Pavlenko, Sergei Gorlanov, Vladislav Kiselev), 2) NOR 1.21.12 (Vegard Gulbrandsen, Jörgen Baklid, Audun Heimdal), 3) SWE 1.21.44 (Robin Salen, Filip Jacobsson, Henning Sjökvist), 4) FIN 1.22.43 (Tommi Härkönen, Antti Saikko, Samuli Schroderus), 5) EST 1.34.22, 6) CZE 1.37.43.

Hiihtosuunnistuksen nuorten (17v) EM-kisat, Obertilliach Itävalta

Tytöt: 1) RUS 1.13.40 (Marina Vjatkina, Veronika Kalinina, Aleksandra Rusakova), 2) FIN 1.15.22 (Siiri Saalo, Henna Pylvänäinen, Sanni Oikkonen), 3) SUI 1.18.06 (Natalja Niggli, Eliane Deininger, Lea Widmer), 4) BUL 1.26.40, 5) LAT 1.27.50, 6) LTU 1.31.19.

Pojat: 1) RUS 1.11.16 (Igor Linkevits, Nikolai Vlasov, Sergei Mizonov), 2) FIN 1.13.57 (Väinö Kotro, Niilo Ojanaho, Pyry Hyppölä), 3) SUI 1.14.33 (Severin Müller, Corsin Boos, Nicola Müller), 4) CZE 1.18.15, 5) EST 1.22.58, 6) LAT 1.28.03.