Vuoden 2007 kuntosuunnistustilasto ja kuntosuunnistusten järjestäjille tehdyn kyselyn tuloksia

Suomessa järjestettiin vuonna 2007 yhteensä 3738 seurojen raportoimaa kuntorastitapahtumaa, joissa tehtiin yhteensä 296 212 suunnistussuoritusta. Kuntorastitapahtumia järjesti 251 seuraa. Tilastoon on laskettu mukaan myös rastiviikkojen yhteydessä järjestetyt kuntorastit. Keskimäärin yhdessä tapahtumassa kävi noin 80 suunnistajaa.

Kuntorastitapahtumien suosio on kasvanut jo usean vuoden ajan. Keväällä 2008 kymmenen kuntorastitapahtuman tulosten yhteydessä olleen verkkokyselyn perusteella tänä vuonna aloittaneita kuntosuunnistajia on vastaajissa ollut yli 5%.

Tilastotietojen kokoamisen yhteydessä toteutettiin kuntosuunnistusten järjestäjille kysely, jonka vastauksiin voit tutustua kyselyn tiivistelmästä. Kyselyn aineistoa on hyödynnetty kuntosuunnistustapahtuman järjestelyohjeiden teossa.